Radisson Plaza | Kokoushotelli keskellä kaupunkia

Sain tuttavaltani Miialta vinkin että Radisson Plazassa olisi todella kehittynyt ja laadukas ruokatuote. Sain järjestettyä itseni paikalle pressitilaisuuteen, jossa oli ohjelmassa hotellin uuden menun lanseeraus sekä taidenäytely.

Sain käteeni lasin kuohuvaa ja pienen minglaamisen jälkeen meidät istutettiin kuulemaan yksityiskohtia taidenäyttelystä ja ruokalajeja alkoi ilmestyä pöytään. Yleensä koko ruokatuotteen tason pystyy näkemään ensimmäisestä ruokalajista (näin ei aina ole, mutta usein). Tällä kertaa jo alkuruoka sai hymyn huulille – ei liian hienoa mutta tasokasta hotellin ravintolaa ajatellen. Lisäksi korkeasta tasosta kertoo se, että suurin osa lautasella olevista tuotteista, kateleipää myöten, tehdään itse talossa.

Vaikka menu koostui pääsääntöisesti kalaa sisältävistä tuotteista, sain kalattomat kasvisannokset nopeasti ilman minkäänlaista häslinkiä. Pääruoka jatkoi samaa vahvaa linjaa, kuin alkuruokakin. Väliruokana meille tuli lonkerosorbettia tai ”lonkeroloska”, kuten annos oli nimetty ruokalistassa. Sorbetti oli hauska vaihtoehto tyypillisille väliruoille, ja myös se oli alusta asti paikanpäällä valmistettua.

Jälkiruoan nähdessäni ajattelin ensimmäisenä mantelikakkua, mutta kyse olikin tattarisesta taikinamassassa. Kivaa vaihtelua perinteisemmille jälkiruokaraaka-aineille, sanoisinko.

Ilta jatkui jutustellen, ja pääsinpä keittiöpäällikön mukana vilkaisemaan keittiötäkin. Olin yllättynyt siitä, miten luovasti hotelliketjun ravintolan ruokatuote oli ajateltu ja kuinka paljon aikaa ja vaivaa sen valmistamiseen selvästi käytetään. Saattaisinpa eksyä tänne joku päivä syömään, vaikken hotellissa muuten asioisikaan 🙂

Kehitettävää

Hotellin ravintola sijaitsee hyvällä paikalla, mutta se ei ehkä vedä tarpeeksi vahvasti hotellin ulkopuolisia asiakkaita puoleensa.

Kehuttavaa

Tasokas ruokatuote hotellin ravintolassa.
Paljon talossa valmistettuja tuotteita, mikä ei monissa ketjuhotelleissa ole itsestäänselvää.

radison plaza

Share:

Vastaa