Riista puhuttaa monia mutta eipä sitä kovin usein näe ravintoloissa saatikassa kaupoissa. Tässä pakastinta kaivaessa, tulee näitä taruolentoja aina välillä vastaan.

täydellinen ruskeakastike

Tässä neljän vuoden aikana olen tutustunut lukuisiin ihmisiin blogini kautta ja useinpiin heistä pidän yhä aktiivisesti yhteyttä. Yksi näistä loistavasti henkilöistä on Anita Elimäeltä, jonka luona on tullut käytyä mutta hän täälläkin käynyt. Tämä vanhoja autoja harrastava ”täti” toi eräänäpäivänä minulle hiukan riistaa josta sain keksiä jos jonkinlaista apetta. Pitkälle kesää ehti kulua kun olin ympäri suomea reissaamassa ja nyt puolestaan kotoilen sitäkin aktiivisemmin. Nukun nimittäin huonosti useinmilla reissuistani, ja juuri siksi kotoilu auttaa ainakin minua palautumaan arjesta.

Toinen tekijä joka saa mielen suorastaan rauhoittumaan on laadukas kotikokkailu ilman liian suurta sometusta. Tämänkertainen resepti onkin, hyvin rennon mutta tasokkaan kotikokkailun lopputulos.

Peura, tuo pieni harvinaisen murea mutta vähä rasvainen liha vaatii hiukan ymmärrystä jos olet ensikertaa laittamassa. Tietenkin file toimii niinkuin useimmilla muillakin eläimillä mutta esimerkiksi jauhelihan kohdalla, kypsennyksessä tulisi olla hienovarainen. Jos liha kuivuu, siitä tulee paljon useimpia lihoja kuivempaa koska se on niin vähärasvaista. Voit käyttää alla olevassa reseptissä kermaa jos olet hiukan epävarma kypsennys osaamisestasi mutta onnistuu sama ohjekkin vaikka käyttäisi lientä, tulee vain kypsentää niin että se on juuri ja juuri kypsä. Jos lihapullassa ei olisi hernerouhetta, silloin olisi viisasta jopa jättää mediumiksi mutta tällä kertaa mennään näin.

Parempi kastike syntyy paremmasta liemestä? juurikin, tähän ei ole mitään salaisuutta että hyvällä paahteisella liemellä saat sitäkin herkullisemman kastikkeen aikaiseksi. Demiglacen löytäminen kaupasta voi olla oma pieni haasteensa mutta kannattaa aina kysyä kaupan henkilökunnalta, useimmiten he tietävät jos sitä löytyy.

peuranliha resepti

Peurapyörykät

250g jauhetta peuranlihaa (esim. pakastimesta)
1dl hernerouhetta
3rkl tomaattimurskaa
3-4 rkl maitoa
1rkl riistamausteseosta
1rkl chilimausteseosta

Laita kaikki kuivat ainekset kulhoon, lisää kosteat ja anna seistä hetki. Sillävälin nosta uunivuoka pöydälle. Sekoita sitten kevyesti tasaiseksi ja muotoile siitä käsin pieni pullia ja laita vuokaan. Kun kaikki on valmista, lorauta pintaan laadukasta oliiviöljyä ja nosta vuoka uuniin. Paista 200 asteessa 10-15 min, riippuen kuinka isoja lihapullia teit.

Parempi ruskea kastike

30g voita
2rkl vehnäjauhoja
3-4dl demiglacea
1rkl ketsuppia
pieni loraus balsamicoa
halutessa ripaus suolaa

Sulata voi kattilassa ja lisää jauho. Sekoita pallovatkaimella kunnes rasva on imeytynyt vehnäjauhoon. Lisää sitten ihan ohuena nauhana vähän kerrallaan demiglacea ja sekoita aina välissä tasaiseksi, näin kastikkeesta tulee sileää paakkuisen sijaan. Jatka kunnes olet lisännyt lähes kaiken demiglacen ja anna sitten kastikkeen kiehua hiljalleen 5 minuuttia jatkuvasi sekoittaen. Lisää sitten ketsuppia ja balsamicoa joukkoon. Tarkista maku ja rakenne ja lisää oman mieltymyksesi mukaan demiglacea joukkoon, kunnes se on juuri sopivan paksuista. Nosta sitten lämmöltä ja tarjoile lihapullien seurassa.

Rapeat porkkanat, perunat ja parsakaali

3 kesäporkkanaa
8 kesäperunaa
kuorallinen parsakaalin latvoja
suolaa keitinveteen
hyvää oliiviöljyä paistoon

Pese ja keitä kuorelliset kesäiset porkkanat perunat suolavedessä kypsiksi, kaada vesi pois ja laita sitten vihannekset pannulle paistumaan esimerkiski oliiviöljyyn. Mausta pannulla suolalla ja pippurilla. Toisella pannulla kummena rasvaa ja lisää joukkoon parsakaalin ohuita latvoja, painele sormin että tunnet pienen jouston, tunnet tästä että parsakaali on narskuvassa kypsyydessä.

Parsakaalin latvat voi aiheuttaa sekaannusta mutta jos olet joskus kasvattunut parsakaalia itse, tiedät miten ohkaisia niistä tulee kaupallisesti kasvatettuihin verrattuna.

peurapöyrykät



Share:

Vastaa


Looking for Something?