Nyhtöhernepihvit

Tämän päivän resepti oli meinannut unohtua blogin luonnoksiin. Instavideon julkaisinkin aiheesta jo ajat sitten, mutta mitäpä siitä, ei tämä arkiresepti kuitenkaan vanhene.

Testasin nimittäin nyhtöhernepihvejä, jotka sain Familia Verdeltä. Joku on saattanutkin huomata tämän tuotteen pakastealtaassa, jossa kasviproteiinivalmisteita on jo aika iso liuta eri muodoissa ja mauissa.

Jo ensimmäisinä huomioin pihveissä kohtuullisen pienen koon, mikä yleensä indikoi helppoa käyttöä ja monipuolisuutta. Maullisesti pihvit olivat itse asiassa todella onnistuneita, mutta kannattaa huomioida, että ne kuivuvat helposti liiasta kypsentämisestä.

Koska nämä pihvit on suunniteltu mahdollisimman helpoiksi arkipäivän ratkaisuiksi, tulee lisäkkeiden olla teeman mukaisia. Vaikka pakkauksessa lukee ”burgerpihvi”, niin tämä sopii hyvin muidenkin lisukkeiden kanssa. Laitoin pihvien seuraksi bataatin uuniin 160 asteeseen siksi aikaa, kun olin tekemässä pihatöitä. Myös kastike syntyi nopsasti hepoista ainesosista sekoittamalla.

Viikon vinkki, paista valmisteita aina varoen, ne saattavat palaa helpommin kuin uskoisi.

Uunibataatti

Tarvitset:
1 bataatti
oliiviöljyä

Valmista näin:
Hiero bataatin kuoreen öljyä ja laita bataatti kokonaisena uunivuokaan. Laita uuniin 160 asteeseen 1,5-2 tunniksi.

Anna bataatin hiukan jäähtyä, ennen kuin leikaat sen halki, jotta se pysyy paremmin muodossaan. Hyvin kypsennettynä bataatti muussaantuu helposti muuten.

Maustekastike

Tarvitset:
2 dl kaurafraicea
2 rkl Poppamiehen slowfood rubia

Valmista näin:
Sekoita ainekset ja valmista on.

Paista varovasti nyhtöhernepihveihin väri ja tarjoile bataatin sekä kastikkeen kera. Raasta tuoretta piparjuurta pihvin sekä bataatin seuraksi niin saat annokseen pientä potkua.

 

nyhtöhernepihvit

Share:

6 Comments

  1. 20.5.2018 / 09:22

    Herkullisen tuntuinen, kaunis annos! Nyhtöherne on uutuus itselleni. Saakohan sitä muutenkin kuin valmiina pihveinä! Täytynee ottaa selvä!

    • Alexander
      Kirjoittaja
      20.5.2018 / 18:27

      Moikka Leena,

      Sitä saa suikaleina ja paloinakin 🙂 Tosin nyhtöherneen hinta on hiukan kovempi kilpailevilla tuotteilla.

  2. 23.5.2018 / 20:44

    Nyhtöhernettä olen maistanut vain Wayne’s Coffeen nyhtöherne-bagelissa. Tämä näyttää namilta! Täytää ehdottomasti tutustua ja kokeilla. 🙂

    • Alexander
      Kirjoittaja
      23.5.2018 / 20:48

      Moikka Elisa-maria
      tuotteena se on aika omaa luokkaansa 🙂
      Kannattaa paistaa sitten varoen, koska se palaa kohtuulisen helposti 😉

  3. MT
    25.5.2018 / 20:44

    Hei! Mun on ihan _pakko_ jättää tämä kommentti! Kasvisruoka on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta näin ruuhkavuosia eläessä (pienet lapset, ”ainainen” kiire) se on jotenkin päässyt unohtumaan, ja usein sitä sortuukin väsyneenä edelleen opiskeluaikoinakin tutuiksi tulleisiin jauheliha-makaronimössöihin. Olen itsekin ammatiltani kokki, mutta tämänhetkisessä työpaikassani ei ole niinkään mahdollista toteuttaa itseään, ja koko ruuanlaitto, ironista kyllä, on jäänyt vähemmälle.

    Sitten vihdoin ”asiaan”; Törmäsin sattumalta kotikokissa johonkin kommenttiisi, josta klikkailin itseni tänne blogisi puolelle. Olen nyt viikon verran selaillut inspiroituneena postauksiasi ja löytänyt itseni sitä mukaa aina keittiöstä. Oli ihanaa sytyttää vanha liekki uudestaan palamaan blogisi myötä. Blogistasi kantautuu raikkaita, maukkaita, moderneja, mutta samanaikaan maanläheisiä tuulahduksia. Jatkathan samaan malliin, kiitos ja kumarrus! Jään innolla odottamaan uusia kirjoituksia. Oikein aurinkoista sekä ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

    • Alexander
      Kirjoittaja
      25.5.2018 / 21:25

      Moikka Meri,
      Saat minut suorastaan tunteelliseksi noin kauniilla kommentilla. En osaa edes kirjoittaa noin hienosti kuin sinä 🙂
      Tottakai jatkan tätä blogia mutta koitan keskittää paukkuja noihin astetta hienompiin videoihin -> Jos sinulle ajatus, millaisia reseptejä kaipailisit niin laita s-postia tai kommentoi niin otan siitä kopin 🙂

      Posket punaisena kiittäen 😀

Vastaa