Naantali | Kaunis kesäkaupunki

Kesä on loistavaa aikaa tutkia kotimaan erilaisia kaupunkikohteita. Omia suosikkejani ovat niin Hanko, Fiskars kuin Porvookin, mutta eräs klassikko kesäkaupunki oli jäänyt ihan kokonaan vielä kokematta – Naantali. Kiinnostus Naantalia kohtaan heräsi, kun luin uutiskirjeestä että Naantalin kylpylässä oleva Thai Garden -ravintola on saanut kansainvälisesti arvostetun Thai Select -sertifikaatin. Yleistäen, aasialainen ruoka on harvemmin Suomessa erikoista, mutta tällä kertaa piti jättää ennakkoluulot sikseen ja suunnitella reissu kesäiseen Naantaliin.

Vain turisteille ja lapsiperheille?

Muumimaailman takia Naantali oli mielessäni lapsiperheiden ja ulkomaalaisten turistien kansoittama lomakaupunki. Halusin kuitenkin selvittää, millaista matka Naanatalissa olisi pariskuntana ja kotimaan turistina. En itse ole edes lapsena käynyt Naanatalissa ja avovaimonkin muistot lapsuuden vierailusta olivat hatarat. Niinpä lähdimme uteliaina matkaan.

Naantali osoittautui mitä kauneimmaksi ja tunnelmallisimmaksi kesäkaupungiksi. Tunnelmaa toki paransi entisestään mahtavat säät, joista riittää muistoja pitkälle talveen. Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista ja jo pelkästään hyvin säilyneen vanhan kaupungin ihastelu on pysähdyksen arvoista. Ulkomaan turisteille Naantali onkin varmasti aivan erityislaatuinen paikka tutustua Suomeen, mutta myös kotimaan turistit löytävät Naantalista varmasti nähtävää. Vanhan kaupungin satama-alue on täynnä ravintoloita, ja vaikka monessa onkin turisteille suunnattu menu ja meininki, niin joukossa on myös pari helmeä. Kerron ravintolavinkkejä tarkemmin omassa postauksessaan myöhemmin.

Mutta jos nyt ei satu olemaan muumifani, niin mitä muuta tekemistä voi aikuisena Naantalista löytää? Kauniin kesäpäivän saa varmasti vietettyä vanhaa kaupunkia tutkien, välissä uimarannalla mereen pulahtaen ja ravintolatarjonnasta nauttien. Naantalissa näytti olevan lisäksi paljon majoitusvaihtoehtoja. Me yövyimme pari yötä Naantalin kylpylässä, joka osoittautui hyväksi tukikohdaksi tälle retkelle. Kun olimme kävelleet helteessä jalat kipeiksi, oli todella hyvä idea pistäytyä kylpyläosastolla rentouttamassa lihaksia. Naantalin kylpylästä voi vuokrata myös polkupyörät, jos haluaa lähteä vähän pidemmälle, vaikkapa tutustumaan Kultarannan puutarhaan. Kylpylässä voi lisäksi piipahtaa kuntosalilla, pelaamassa tennistä tai minigolfia tai vaikkapa vuokrata SUP-laudat. Tekemisestä ei siis tule helposti pulaa!

Parantava lähde

Vuonna 1750 Naantalissa löydettiin lähde, jonka uskottiin lieventävän monien sairauksien oireita. Ensimmäinen kylpylä perustettiin Naantalin Ailostenniemeen 1860 luvulla. Myöhemmin, 80-luvun puolivälissä perustettiin nykyinen Naantalin Kylpylä. Ainakin me löysimme parantavan lähteen voiman oleillessamme kylpylän porealtaassa 😉

Share:

Vastaa