Kaupallinen yhteistyö: Lejos Oy
Kauppareissulla, sorruin heräteostokseen. Löysin juuri sopivan kypsiä viikunoita, enkä voinut vastustaa niiden ostamista, vaikken heti tiettytkään, mitä niistä teksisin. Kaipasin keittiööni hiukan väriä, joten matkaan tarttui myös puntti rosmariinia. Näistä aineksesta syntyi kuitenkin ihan täydelliset syksyiset pizzat.
Lejoksen kanssa olimme suunnitelleet yhteistyötä Hungry Chef -pizzajauhojen ympärille. Halusin valmistaa jotain yksinkertaista ja helppoa, mutta kuitenkin maukasta. Pizzataikina ei siis voinut olla tällä kertaa yön yli kohotettua, vaan samana päivänä tarjottavissa. Taikinaan valikoitui tästä syystä tuorehiiva. Minulla olisi ollut myös kuivahiivaa, mutta se toimii parhaiten silloin, kun sen antaa toimia yön yli sillä aikaa, kun taikina on kylmässä.
Helpot ja pikaiset mini pizzat
2 dl lämmintä vettä
1/2 pkt tuoretta hiivaa
1/2 pkt Hungry Chef pizzajauhoja*
1/2 tl suolaa
3 rkl Borges oliiviöjyä*
2 prk Lagon kanaa (kypsää eli sellaisenaan käyttövalmista)*
4 viikunaa
loraus oliiviöljyä
1 plo Diavolo pizzakastiketta*
200 g juustoraastetta
halutessa hiukan tuoretta rosmariinia
Valmista taikina yhdistämällä kaikki muut ainekset, paitsi suola ja oliiviöljy. Sekoita ja vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia, ja lisää sitten öljy sekä suola ja vaivaa toiset 5 minuuttia.
Jaa taikina kahdeksaan osaan, pyöritä palloiksi ja laita uunipellille. Peitä pelti keittiöliinalla ja anna kohota 30 minuuttia. Kohoamisen jälkeen, ota toinen uunipelti ja vuoraa se leivinpaperilla. Painele taikinapalloista ohuita pizzalevyjä niin, että yhdellä pellillä on neljä pientä pizzaa. Tässä vaiheessa on siis kaksi pellillistä pizzapohjia.
Leivitä sitten pohjien päälle tomaattikastiketta, ripottele päälle juustoa ja lisää täytteitä oman makusi mukaan. Jos nyt ohjeen mukaan mennään, niin laita pari viipaletta viikunaa ja revi kämmenissäsi hiukan kypsää kanaa päälle, viimeistele vielä ennen paistoa oliiviöljyllä ja rosmariinilla.
Paista 230 asteessa reilu 10 minuuttia.
Resepti video löyty Instastani, tervetuloa seuraamaan 🙂
*Tuotteet saatu Lejokselta