Yhteistyössä: Canon

kamera suositus videoille

Kun noin kolme vuotta sitten aloitin blogin pitämisen, en tiennyt valokuvaamisesta tai videoiden kuvaamisesta juuri mitään. Olen kuitenkin koko ajan yrittänyt kehittyä tässä hommassa ja kehittää itseäni niin kuvaamisen kuin kirjoittamisenkin puolesta. Kuitenkin on tuntunut siltä, että niin monella bloggaajalla ja sisällöntuottajalla on upeita kuvia ja hienosti kirjoitettua tekstiä, että on vaikea erottua joukosta. Sen sijaan videoiden kuvaaminen tuntui heti omalta jutulta ja saan tuotua videoissa omaa persoonaani ja viestiäni paremmin esille. Lisäksi suomalaisissa blogeissa, varsinkin ruokablogeissa, videot ovat olleet toistaiseksi melko harvinaisia.

Kun hyppäsin päivätöistä yrittäjäksi, kasvoivat myös paineet sisällön suhteen. Videoiden ja kuvien laadulle on luonnollisesti paljon enemmän vaatimuksia, kun niistä maksetaan palkkaa, ja sanomattakin selvää, että kaluston pitää olla kunnossa. Siksi olen vuoden aikana vähitellen panostanut kameravarusteisiin. Hiljattain sain Canonilta lainaan kuvissakin näkyvän EOS M50 -kameran. Tykästyin siihen, että kompaktissa ja kevyessä kamerassa on silti todella hyvät ominaisuudet. Varsinkin 4K videokuva on tehnyt videoilleni ihmeitä. Kääntyvä näyttö on itse kuvatessa ihan pakollinen, ja tässä kamerassa se kääntyy näppärästi sivulle, jolloin kameraa on mahdollista pitää jalustassa samanaikaisesti. Ja, kuten monissa uusissa järjestelmäkameroissa nykypäivänä, kuvat saa nopeasti siirrettyä puhelimeen wifi-yhteydellä, mikä tekee some-työstä nopeampaa.

Kun kuvaan ravintolassa tai matkoilla, tykkään käyttää laajakulmaista EF-M 22mm -objektiivia. Tarinankerronnassa ja itseäni kuvatessa laajakulma toimii mielestäni kivasti. Lisäksi objektiivi on todella valovoimainen, mikä tekee vaikkapa hämärässä ravintolassa kuvaamisesta helpompaa. Annoskuvissa käytän mieluiten EF-M 15-44mm -objektiivia ja pienten yksityiskohtien kuvaamiseen 28mm -makro-objektiivia. Kaikki nämä objektiivit ovat todella pienikokoisia, joten mukaan matkalle mahtuu useampikin.

Kesällä hankin videoiden kuvaamista varten myös gimbaalin, mutta sen opettelu on jäänyt harmillisen vähälle. Vakaampien videoiden kuvaamiseen gimbaali on kuitenkin tosi kätevä kapistus, varsinkin matkoilla, joilla mitään jalustaa ei ole mahdollista raahata mukana, tai kun kuvataan liikkuessa.

Vinkkini kokkausvideoihin:

  • Suunnittele etukäteen, mitkä työvaiheet kuvaat.
  • Kuvaa vain silloin, kun luonnonvaloa on riittävästi. Tiedän, pimeimpään vuodenaikaan vaati paljon kikkailua.
  • Pyydä kaveri kylään apukädeksi (ja apusyöjäksi).
  • Kuvaa lyhyitä ja mietittyjä pätkiä. Mitä enemmän on materiaalia, sitä pidempään editointi ja leikkaaminen vievät aikaa.
  • Aloita pienestä ja etene omalla ajallasi. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä heti. Jos odottaa aina, että kaikki on introista ja musiikeista lähtien valmista alusta alkaen, voi videokuvaamisen aloitus lykkääntyä ikuisesti.

Share:

Vastaa


Looking for Something?