Kylmillä keleillä on tehnyt mieli tuhdimpaa ruokaa. Nyt viime viikon pakkaset näyttävät toistaiseksi laantuneen, mutta laitetaan silti jakoon täyttävä klassikkoresepti, eli lasagne.

Lähdin valmistamaan lasagnea niin perinteisellä ohjeella kuin suinkin mahdollista, ja teenkin tässä kaiken itse pastasta lähtien.

lasagne3

Jauhelihakastike

Tarvitset:
200g jauhelihaa (tai kasvisversioon 150g soijarouhetta tai 200g härkistä/nyhtistä)
1 porkkana
1 sipuli
1 varsisellerin varsi
2 valkosipulin kynttä
1 tlk tomaattimurskaa (400g)
punaviinietikkaa, kuivayrttejä, suolaa, pippuria ja öljyä

Valmista näin:
Kuutioi pieniksi porkkana, valkosipuli, sipuli, selleri ja laita pannu lämpenemään. Paista mahdollisimman kuumalla ja kuivalla pannulla jauhelihaan väri ja lisää saman tien joukkoon vihanneskuutiot.

Paistele hetki, lorauta sekaan punaviinietikkaa ja tomaattimurska. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia ja lisää joukkoon suola, pippuri ja kuivattuja yrttejä. Tarkista maku. Jos käytät jauhelihan sijaan soijarouhetta, lisää se vasta aivan lopussa, jottei rakenne mene aivan puruksi.

Tätä kastiketta voisi kutsua myös bolognese-kastikkeeksi, mutta Suomessa taidetaan käyttää tutummin nimitystä jauhelihakastike.

Valkokastike

Tarvitset:
15g voita (1rkl)
15g vehnäjauhoja (1,5rkl)
5dl maitoa
suolaa
muskottipähkinää

Valmista näin:
Kuumenna kattilassa voi ja vehnäjauho. Kuumenna toisessa kattilassa maito lämpöiseksi. Kun vehnäjauho ja voi on kevyesti kuullottunut seokseksi, lisää joukkoon ohuena nauhana maito jatkuvasti sekoittaen. Jos toimit liian nopeasti kastikkeeseen tulee paakkuja.

Sekoita jatkuvasti ja keitä kastiketta 3-5 minuuttia hiljalleen, niin vehnäjauhot kypsyvät. Vanhoissa ohjeissa sanotaan, että keitä 10-15 minuuttia, mutta se on aivan liikaa siihen nähden, että nykyiset jauhot ovat hyvin hienoksi jauhettuja.

Nosta kastike lämmöltä, lisää suola ja raasta sekaan ripaus muskottipähkinää. Sekoita hyvin ja anna jäähtyä.
Tästä reseptistä tein myös videon, josta on helpompi havainnollistaa valkokastikkeen valmistus.

Tämän kastikkeen nimi voisi olla myös bechamel-kastike, mutta taidetaan tämäkin tuntea paremmin nimellä valkokastike.

Pastalevyt

Tarvitset:
150g durum-vehnäjauhoja
2 kananmunaa
suolaa

Valmista näin:
Sekoita kaikki ainekset kimmoisaksi palloksi ja anna tekeytyä 20-30 minuuttia.

Jaa taikina muutamaan palaan ja aja ne pastakoneella ohuiksi levyiksi. Itse käytin taikinan määrästä 2/3 lasagnelevyiksi ja loput säästin myöhempään käyttöön.

Jos et omista pastakonetta, niin käytä ihmeessä valmispastaa.

lasagne2

Lasagnen kokoaminen

Tarvitset:
100g juustoa
2-4dl maitoa

Valmista näin:
Kokoa kerroksittain jauhelihakastiketta, valkokastiketta ja pastalevyjä kunnes viimeinen pastalevy on käytetty. Viimeisen kerroksen päälle laita jäljellä oleva kastike ja laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.

Kaada vuokaan maitoa sen verran, että alimmista kerroksista poistuu ilma ja maito nousee ylimmän kerroksen tasoon.

Paista lasagnea uunissa noin tunti, ripottele päälle juustoraastetta ja nosta lämpö 200 asteeseen. Paista nyt vain sen verran että pintaan tulee kaunis väri.

Anna lasagnen seistä pöydällä ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta se pysyy kauniisti kasassa leikatessa.

Tässä lasagnessa oli kolme kerrosta ja syöjiä tällä kertaa kaksi. Vuoasta jäi kuitenkin yli seuraavalle päivälle, joten tämän kokoisesta satsista riittäisi kolmelle tai ehkä neljällekin.

lasagne1

Vastaa


Looking for Something?