Kurpitsakakku ja Jymyn lakritsijäätelö

Foodien syksy alkaa siitä, kun kauppohin ilmestyvät ensimmäiset talvikurpitsat. On myskikurpitsaa, jättikurpitsaa, hokkaidoa ja spagettikurpitsaa. Meillä kasvaa palstalla myski- ja jättikurpitsaa, mutta sadosta ei ihan riitä omavaraiseen kurpitsatuotantoon asti, joten joudumme turvautumaan kaupan saaliiseen. Ruoanvalmistuksen kannalta myskikurpitsa on ehkäpä helpoin, mutta värin puolesta se kyllä kalpenee perinteiselle jättikurpitsalle.

Kurpitsan maku on pehmeän makeahko, joten sen seuraksi sopii hyvin paahteisuus ja maltillisissa määrin myös voimakkaat maut. Tällä kertaa kurpitsasta syntyy maustekakku ja sen makuparina toimii lakritsijäätelö. Duo sopii loistavasti syksyiseksi jälkkäriksi, esimerkiksi Halloween-teemaan.

Olin kuullut paljon kehuja S-Marketin gluteenittomasta jauhoseoksesta ja ajattelin sen sopivan hyvin kurpitsakakkuun. Tämän ohjeen kakku on siis gluteeniton. Lakritsi sen sijaan sisältää usein pieniä määriä vehnää (eli gluteenia), mutta tässä ohjeessa käyttämäni Jymyn lakristijäätelö on myös gluteeniton. Pienellä pyörittelyllä ja testaamisella, nämä gluteenittomat jauhot ovat oikein kelpoja. Toinen juttu on tietenkin se että laku sisältää useinmiten vehnää eli gluteenia mutta Jymyn lakritsi ei sisällä lainkaan gluteenia. Koristeena käyttämäni fazerin salmiakki pastillit saattavat sisältää gluteenia mutta olen jostakin lukenut että niidenkin pitäisi olla gluteenittomia ellei ole ollut muuttujia tehtaassa.

Tietenkin kaikilla teollisilla firmoilla on paljon viisaampaa kirjoittaa pakettiin että saattaa sisältää jottei yhden epäonnekkaan tuotantoerän takia tule huutoa.

Tämä kurpitsakakku sopii kahvikutsuille tai alkoholilla kostutettavaksi. Huomasin myös että seuraavana päivänä  kuivakakun maku oli huomattavasti kehittynyt. Tämän yhteydessä muistelen kuinka eräs vanhempi leipuri sanoi että; “täysin jäähtyneet kuivakakut pitäisi laittaa säkkiin pöydän alakaappiin viikoksi odottamaan vieraita että vieraat saavat odottaa milloin pääsevät jälleen maistamaan odotuksia ylittävää kuivakakkua.”

Tieteellisesti voisin kuvitella että kuivakakku alkaa happanemaan ja sen maut alkavat kehittymään. Jos kuivakakku on vähääkään lämmin kun se laittaan pussiin, voi se homehtua kun siitä irtoaa vielä niin paljon nestettä.

Gluteeniton kurpitsakakku

Tarvitset:
1/2 myskikurpitsa
100g voita
2,5dl gluteenittomia jauhoja (S-Marketin gluteeniton jauhoseos toimi loistavasti)
100g sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
suolaa

Valmista näin:
Tee muutama viilto kurpitsan lihaan ja ripottele siihen suolaa sekä sokeria. Paahda uunissa 180 asteessa n. 40-50 minuuttia tai kunnes on kypsää.

Paahda voi ruskeaksi ja kaavi kypsän kurpitsan sisus kulhoon, lisää joukkoon jauhot, sokeri, kanamuna, leivinjauhe ja lopuksi ruskea voi. Sekoita hyvin.

Voitele kuivakakkuvuoka ja ripottele hiukan gluteenittomia jauhoja voideltuun vuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 160 asteessa n. 30-4o minuuttia tai kunnes kakku on kypsää.

Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Vinkkinä, kannattaa laittaa vuoka heti tämän jälkeenlikoamaan, niin puhdistus sujuu helpommin.

Tein leipomuksesta myös videon, jotta silmillä havainnollistavat saavat ideasta kiinni.

Kurpitsapiirakkaa, Halloween incoming ? Pumpkingpie ??

Henkilön kokki ? keittäjä ? kylmähkö (@alexandertrivedi) jakama julkaisu

Halusin halloween teeman mukaisen jäätelön ja tämän kurpitsakakun kruunasi Jymyn lakritsi jäätelö. Tietysti muutama salmiakki pastilli ei ollut paha lisä tuoden ulkonäköä ja rakennetta. Mitä sinun halloween leipomuksesi on? kerro se minulle niin teen ehkä oman versioni siitä leipomuksesta 🙂

 

Share:

2 Comments

  1. 29.9.2017 / 11:02

    Kurpitsakakku on ihanaa 🙂 minäkin tykkään käyttää myskikurpisaa kun se on jotenkin helpoin. Mut halloweeniksi tulee usein ostettua talvikurpitsa niin saa lasten kanssa askarrella 😉 kaunis blogi sinulla!

    • Alexander
      29.9.2017 / 21:47

      Talvikurpitsasta oltas leivottu jos oltas saatu sitä 😀
      Kiitos kehuista “kakkumonsteri” 🙂

Vastaa