Reissun tarjosi Visit Åland
Ahvenanmaa on ollut bucketlistallani jo kauan. Jostain syystä en ole koskaan matkustanut näille kauniille saarille Suomen ja Ruotsin välissä (ellen sitten joskus pikkulapsena, mistä en muista yhtikäs mitään).
Osasin aavistaa, että olen jäänyt jostain hienosta paitsi. Mutta kuinka paljosta, se selvisi vasta nyt.
Aamuneljän herätys oli brutaali, mutta se unohtui melko pian, kun nousimme laivasta Maarianhaminassa. Hiljainen kaupunki näytti todella idylliseltä auringon nousun väreissä. Otimme vielä parin tunnin nokoset hotelli Pommernissa ennen kuin oli aika lähteä tutkimaan Maarianhaminaa ja Ahvenanmaata.
Kulinaristin perspektiivistä Ahvenanmaa on hyvin ainutlaatuinen kohde. Tuttujen Taffel-sipsien ja Stallhagen-oluiden lisäksi mm. merkittävä osa suomalaisesta karitsanlihasta ja suomalaisesta parsasta sekä valtaosa kotimaisista omenoista tuotetaan juuri Ahvenanmaalla. Suurella todennäköisyydellä myös kotimaisena myytävä kirjolohi tai tyrni ovat Ahvenanmaalta. Pientuottajat menestyvät hyvin ja paikallisia raaka-aineita arvostetaan lautasella ja ravintoloissa. Jos matka-aikatauluun sopii, kannattaa ilman muuta käydä tutustumassa pientiloihin. Esimerkiksi monille omenatarhoille on mahdollista päästä vierailulle.
Missä kannattaa syödä?
Pitkän viikonlopun aikana ennätin testata muutaman ravintolan ja tässä parhaat vinkkini ruokapaikkoihin Maarianhaminan ja lähiseudun ravintoloihin. Varsinkin kesälomasesongin aikana ravintolatarjontaa on paljon. Jos kuitenkin matkustat hieman sesongin ulkopuolella, kannattaa tarkistaa aukioloajat, esimerkiksi sunnuntaisin monet ravintolat ovat kiinni.
Emmaus Returcafé
Tämä hävikkiruokaravintola on loistava lounaspaikka Maarianhaminan ytimessä. Ravintolan etupihalla kasvaa viljelylaatikoissa ja kasvihuoneessa kaikkea kasviksista yrtteihin, ja nimestäkin päätellen ruoassa hyödynnetään ympäristöystävällisesti hävikkiaineksia. Satuimme visiitille lauantaina lounasaikaan, jolloin tarjolla oli street food menu. Kaikki ruoka menulla on kasvisruokaa, ja erittäin hyvää sellaista. Hintaluokka on myös erittäin kohtuullinen.
Park Alandia Ravintola & Baari
Parissa ravintolassa Maarianhaminan keskustassa huomasin selkeää menoa ja meininkiä iltasella. Näistä yksi on viihtyisän oloinen Park Alandia Hotellin ravintola, josta tuli reissumme burgeri- ja lohturuokaravintola. Parkissa on livemusiikkia iltaisin keskiviikosta lauantaihin, ja kovimman sesongin aikaan joka iltana on artisti. Burgeri oli maittava, kuorista löytyi rakennetta, paahdettu sipuli maistui paahdetulle ja pihvi oli toivotulla tavalla medium. Myös kasvishamppari oli erittäin hyvä. Keittiö tarjoilee ruokaa ilta kymmeneen asti, joten myöhäiseen nälkään tai parin oluen yhteyteen on loistoravintola.
Stallhagen Gastropub
Stallhagenin panimon yhteydessä sijaitsee suureen suosioon noussut gastropub, jossa kävimme heti ensimmäisenä päivänä lounastamassa. Vaihtoehtona oli liha-, kala- tai kasvisannos, joiden valmistumista saattoi seurata keittiön suurista ikkunoista. Paahtopaisti oli erinomaista, merilohi oli pyydetty tietenkin Ahvenanmaalla ja porkkanapihvit vegemajoneesin kanssa täyttivät vatsan. Tietysti loistavan oluen kanssa nautittuna. Gastropubin vieressä on lisäksi pieni puoti, jossa myydään erilaisia mielenkiintoisia paikallisia tuotteita, ja josta matkaamme lähti mm. voikukkamarmeladia, tyrnirouhetta ja mallasleipää.
Ravintola ÅSS
Klassisen punertavaa pirttimäistä rakennusta laajalla terassilla aivan sataman kupeessa on vaikea olla huomaamatta. Kävelimme ohi pariin otteeseen ja joka kerralla oli terassi aivan täynnä ruokailijoita. Sopivan tiiviillä ruokalistalla on paljon perinteisiä juttuja, mutta myös esim. kasvissyöjät on huomioitu. Pippuripihvi lankulla oli hyvin klassinen mutta osui ja upposi. Reissumme suussasulavin suklaafondant nautittiin myös ÅSS:lla.
Ravintola Indigo
Indigosta olin kuullut kehuja jo etukäteen ja lauantai-iltana ravintola olikin täpötäynnä. Oletan, että pöytä kannattaa varata viikonloppuisin. Rustiikkisen modernisti sisustetussa ravintolassa oli todella viihtyisää istua iltaa.
Valmista menuta ei ole rakennettu, vaan a la carte listalta valikoidaan annokset. Ruoka on ehkä modernimpaa kuin monessa muussa Maarianhaminan ravintolassa ja baarimestari taituroi erittäin kauniit mocktailit meille pyynnöstä. On myös plussaa, kun pieniinkin asioihin kiinnitetään huomiota. Esimerkiksi talossa leivottua leipää oli monta eri sorttia, samoin niille tarkoitettua levitettä kauniissa lasipurkeissa.
Ravintola Nautical
Ensimmäisen matkapäivän illaksi meille oli varattu pöytä ravintola Nauticalista, jota näin arvosteluissa ylistettävän kaupungin parhaaksi ravintolaksi. Odotuksetkin olivat siis korkealla, ja voin rehellisesti sanoa, että se osoittautui myös omaksi suosikikseni.
Nautical sijaitsee Merenkulkumuseon yläkerrassa ja sen ikkunoista avautuu mahtava näkymä Pommern-purjealukselle ja auringonlaskuun. Puitteet sopisivat hienosti myös juhlien järjestämiseen. Maistelumenu olisi kiinnostanut, mutta se täytyy tilata ennen kello kahdeksaa illalla. Niinpä päädyimme valitsemaan mieluisia annoksia a la carte -listalta. Alkuruokana syömäni kampasimpukka oli yksi parhaista annoksista koko reissulla. Vaikka annokset olivat periaatteessa hyvin klassisia, oli niissä käytetty paljon eri komponentteja ja paikallisia raaka-aineita, sekä panostettu presentaatioon huolella. Voin vain lämpimästi suositella! Ja kannattaa myös kysyä tarjoilijoilta museo- ja ravintolarakennuksen historiasta, sillä siihen liittyy mielenkiintoisia tarinoita.
Entä sitten, kun vatsa on täynnä?
Ruoan lisäksi Ahvenanmaa tarjoaa paljon muutakin tekemistä. Pyörien vuokraaminen oli todella vaivatonta ja niillä pääsimme laajentamaan tutkimusmatkaa Maarianhaminan kaupungin ulkopuolelle. Esimerkiksi Järsön saarelle on noin 10 kilometrin matka, joka taittuu näppärästi pyöräillen ja upeita merimaisemia samalla ihaillen. Ja perillä odottaa yksi kehutuimmista kahvioista, Stickstugan. Aurinkoisena päivänä kannattaa tehdä myös retki Kobba Klintarin kallioluodoille, jossa nököttää vanha, nykyään kahviona toimiva luotsiasema. Historiasta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti vierailla Merenkulkumuseossa ja Pommern-laivalla. Oikeastaan museokierros laivalla oli rakennettu niin hienosti, että se kannattaa käydä katsomassa, vaikkei erityisesti museoista muuten välittäisikään.
Kuulen mielelläni myös muiden ruoka- ja matkailuvinkkejä Ahvenanmaalle, seuraavaa reissua varten 🙂 Jaa vinkkisi kommenttikentässä.