Vanha tuttuni, keittiömestari Kim vinkkasi tovi sitten, että ravintola Olon sisäpihalle avautuisi maaliskuussa uusi ravintola nimeltä Olo Garden. Suuntasimmekin heti tilaisuuden tullen testaamaan uuden ravintolan tarjontaa.

Suunnistimme lauantai-iltana kevyesti nälkäisinä ja odotukset korkealla Olo Gardeniin. Saavuimme sisäpihan edustalle, emmekä olleet aivan varmoja, olimmeko oikeassa paikassa, mutta pian tarjoilija tuli poimimaan meidät sisään.

Olo Garden on Michelin tähti -ravintola Oloa astetta rennompi ravintola. Sisäpihan tunnelma onkin todella viihtyisä ja lämmin. Sisäpihalta näki ikkunoista sisään Olon keittiöihin, joissa näytti olevan vilskettä. Olo Garden on noin 70-paikkainen eli tilaa on riittävästi isommallekin ryhmälle.

Ruokalistalta otimme ensikokeiluun maistelumenun. Lisäksi maistelimme muutamia muita listan annoksia menun ulkopuolelta.

ologarden1
Spelttinäkkileipää ja suolakurkkuvaahtoa.

ologarden2
Perunalettua, munavoita, härkäpapua ja poron sydäntä. 

ologarden5
Pikkusyötäviä.

ologarden6
Tartaria kotimaisesta karitsasta.

ologarden4
Toastskagen meriravulla, hyvin raikas kokonaisuus tuhdin briossin päällä. Erikoisen lisänsä annokseen toi kompressoitu salaatti, eli salaatti joka oli vielä astetta rapeampi.

ologarden8
Verilettuja ja puolukkaa, tämä annos yllätti täyteläisellä maulla ja lettujen rapsakalla rakenteella.

ologarden7
Maa-artisokkakeittoa, jossa oli artisokkaa useammalla tavalla.

ologarden9
Härän häntää, luuydintä ja perunaa. Sisäfilesiivun alle oli piilotettu härän hännästä tehty paksu mokko, joka oli tuhdisti täynnä makua.

ologarden10
Uuniomenaa, mannaa ja kanelia.

ologarden13
Ilmavaa suklaata ja salmiakkia. Aivan uskomaton kuplaisa rakenne, joka ylitti ymmärryksen suklaasta.

Olo Gardenin ruoka oli hyvin pohjoismaalaista, mutta annoksissa oli myös selkeitä vivahteita muistakin ruokakulttuureista. Kaikki annokset olivat mietittyjä ja tasapainoisia kokonaisuuksia. Lisäksi joukossa oli muutama sellainen annos, jotka todella ylättivät uniikkiudellaan. Poronveriletut olivat erityinen yllätys. Ohuen rapsakoissa letuissa oli täyteläinen ja lievästi savuisa maku, jota puolukka ja talossa tehty hapankerma tasapainottivat.

Toinen erikoisuudellaan ilahduttanut annos oli keittiön kiitoksena tuodut suklaapalat. Ilmavassa suklaassa oli pienen pieniä kuplia, jotka tekivät paloista kevyitä ja rapeita.

Kehitettävää

Ravintola oli ehkä vähän hankala löytää, mutta pienellä kyltillä tai plakaatilla asia olisi helposti korjattavissa.

Kehuttavaa

Ruoka oli fantastista, kaunista ja elämyksellistä.
Elämystason ruuaksi hinta oli varsin kohtuullinen.
Rento ja lämmin tunnelma sekä ystävällinen henkilökunta tekee elämyksestä vieläkin paremman.

ologarden12

Share:

Vastaa


Looking for Something?