Yhteistyössä Ravintola Kalatori & Hotelli Vanha Rauma

Kesät ja lomat ovat viimevuosina kuluneet pitkälti ulkomailla matkustaessa. Tänä kesänä ajattelimme kuitenkin pysytellä pääsääntöisesti Suomen rajojen sisällä ja tutkia kaikkia niitä kivoja kotimaan matkakohteita, joissa harvemmin tulee käytyä. Kirjoitan jokaisesta matkakohteesta omat postauksensa ja julkaisen niitä tässä vähitellen. Toivottavasti niistä löytyy muillekin ideoita maakuntien matkakohteisiin. Ensimmäisenä kohteena on idyllinen Rauma.

vanha rauma kokemukset

Vuokrasimme Sixtiltä auton reiluksi viikoksi, jotta pääsisimme liikkumaan oman aikataulun mukaan ja sellaisiin paikkoihin, joihin julkisia kulkee huonosti. Kun menimme noutamaan vuokra-autoa, odotti meitä ihan uudenkarhea pieni Wolkswagen, jolla olemme päässeet hyvin vaivattomasti paikasta toiseen.

Ensimmäisenä otimme siis suunnan kohti Raumaa ja ajoimme sateessa koko matkan yhteen putkeen. Matkaan meni noin kolme tuntia, ja sen jälkeen oli todella hyvä päästä vähän jaloittelemaan. Maanantai-iltana Vanha Rauma oli hiljainen ja rauhallinen. Pohjoismaiden laajin ja parhaiten säilynyt puutalokaupunginosa kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Idyllisiin puutalokortteleihin on keskittynyt paljon pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita, joita tutkiessa saa helposti päivän vierähtämään.

vanha rauma arvio

Yövyimme Hotelli Vanhassa Raumassa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee aivan Vanhan Rauman Kalatorin kupeessa. Autollekin löytyi maksuton parkkipaikka ihan hotellin vierestä. Hotelli itsessään ei ole suurensuuri, mutta mukavan lämminhenkinen ja kotoisa – sen sijaan hotellihuoneemme oli niin iso, että sinne olisi mahtunut kolmaskin yöpyjä vaivatta 🙂

Söimme illallista hotellin alakerran ravintola Kalatorissa, jota olen kuullut kehuttavan myös yhdeksi Rauman parhaista ravintoloista. Maanantai-illasta huolimatta täyttyi ravintolasali muistakin ruokailijoista, mikä varmasti osaltaan kertoo suosiosta.

kalatori kokemukset

Otimme suosituksesta kuuden ruokalajin yllätysmenun, joka koostui kolmesta alkuruoasta, kahdesta pääruoasta sekä yhdestä jälkiruoasta, ja tietysti kokonaisuuteen sopivista juomista. Esimerkiksi mainittakoon paikallinen Laitilan olut. Menu oli kesäisen raikas ja siinä oli käytetty paljon kotimaisia vihanneksia, yrttejä ja merenantimia. Yksi suosikkiannoksistani oli Viskilän tilan kukkoa XO-kastikkeessa, joka oli mauiltaan ja raaka-aineiltaan aivan nappi: lähellä tuotettuja raaka-aineita, modernisti ja taidokkaasti valmistettuna, mauista tinkimättä. Tämän annoksen voisin syödä koska tahansa uudestaan!

ravintola kalatori arvostelu
rauman paras ravintola

Toinen suosikkini illallisella oli jälkiruoka, josta löytyi valkosuklaata kolmella eri tavalla ja mansikkaa. Annoksessa oli hienostuneet maut ja mukavasti erilaisia tekstuureita – loistava päätös hyvälle päivälliselle. Lisää fiiliksiä ravintolasta voit katsoa Youtube-videolta postauksen lopussa.

vuojoen kartano

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme läheiselle Vuojoen Kartanolle. Kartano on ulkoakin päin todella kaunis ja sitä voi käydä ihastelemassa. Jos haluaa nähdä vilauksen kartanon sisätiloista, kannattaa tarkistaa etukäteen kartanossa toimivan kahvion aukioloajat tai kysyä mahdollisuutta opastettuun kierrokseen. Me pääsimme käymään pienellä kierroksella Kartanon tiloissa, jotka on entisöity hienosti vanhaa kunnioittaen. Sivurakennuksesta löytyvät myös majoitustilat. Kaunis kartano oli hyvä välipysähdys ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti Poria, josta kerron seuraavassa reissupostauksessa lisää.

Alla video reisustani ja käykää ihmeessä vilkaisemassa youtube kanavani näin muutenkin.

Vastaa


Looking for Something?