Karjalanpiirakoista tulee heti ensimmäisenä mieleen leivinuunista nouseva tuoksu. Karjalanpiirakat ovat tuttuja jokaiselle suomalaiselle ja tietysti tänä päivänä niistä löytyy monia einesversioita ja puolivalmisteita, joita melkein kaikki kahvilat tai ravintolat käyttävät. Turisteille karjalanpiirakat voivat olla uusi tuttavuus aamupalapöydässä, parhaimmillaan kuvan arvoinen juttu.

Perinteiset ruuat on kuitenkin olemassa hyvästä syystä ja siksi ajattelinkin tehdä karjalanpiirakoita kotona. Onhan niitä tullut joskus aiemminkin tehtyä, mutta siitä on jo tovi aikaa. Kirjakätköistäni löysin muutaman vanhemman keittokirjan hyvää reseptiä metsästäessä. Vastaan tuli resepti vuodelta 1932, kirjasta nimeltä Keittotaito (Koskimies & Somersalo, WSOY). Kirjasta löytyi myös lukuisia muita reseptejä, joita oli ilo silmäillä: mm. tilliliha, silavakastike ja krapukeitto.

Karjalanpiirakat (Keittotaito)

Karjalanpiirakat
200g ruisjauhoja (eli n. 3dl, ei ole tainnut olla ihan niin vaaleita jauhoja kuin tänäpäivänä)
100g vehnäjauhoja (eli n. 1,5dl, sama juttu kuin ruisjauhoissa)
2,5dl vettä
1tl suolaa

Riisipuuro/täyte
2dl riisiä
1l maitoa
1rkl voita

voitelu/ dippaaminen
100g voita
3dl maitoa

Vanhan ohjeen mukaan juuri paistetut piirakat dipataan voi-maitoseokseen ja sen jälkeen laitetaan pyyhkeen sisään hautumaan.

Itselleni tämä menetelmä olikin uusi juttu, nykyäänhän piirakat valellaan pelkästään voilla, voi-maitoseoksen sijaan. Vaikka resepti on todella pätevä, päädyin tekemään siihen hiukan muunnelmia (kaikki raaka-aineethan eivät ole enää ihan samaa laatua kuin ennen vanhaan). Halusin kuitenkin sisällyttää tähän myös vanhan ohjeen, sillä ainakin omasta mielestäni se oli todella mielenkiintoinen ja antoi hyviä ideoita.

karjalanpiirakka

Karjalanpiirakat Alexin tyyliin

Karjalanpiirakat
3dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
1,3dl vettä
suolaa, öljyä

Riisipuuro/täyte
2dl riisiä
6dl täysmaitoa
1 kananmuna
3rkl voita (ennen taisi olla maito rasvaisempaa)
suolaa

  1. Aloita piirakoiden valmistus riisistä. Liota riisiä vedessä, välillä sekoittaen noin 30 minuutin ajan.
  2. Siivilöi riisi ja laita kattilaan. Lisää riisin joukkoon maito ja voi. Keitä todella hiljaisella lämmöllä kannen alla n. 30-40 minuuttia kunnes riisi on kypsää.
  3. Anna jäähtyä. Lisää suola, kananmuna ja sekoita. Puuro on hyvin onnistunutta, jos se puuroutuu kunnolla.
  4. Sekoita kaikki jauhot, vesi, suola ja öljy yhtenäiseksi taikinaksi. Kaulitse taikina ohueksi levyksi.
  5. Leikkaa taikinalevystä pieniä kiekkoja (itse käytin tässä stanssia). Leikatut kiekot on hyvä laittaa suljettuun muovirasiaan, etteivät kuivuisi.
  6. Kaulitse jauhotetulla tasolla ohuista kiekoista soikeita liuskoja. Levitä riisipuuroa hyvin ohut kerros liuskan keskelle ja rypytä piirakan reunat haluamallasi tavalla esim. nipistämällä.
  7. Paista piirakoita uunissa 250-300 asteessa n. 15 minuuttia. Voitele paiston jälkeen voisulalla ja tarjoile esimerkiksi munavoin kera.

Aluksi mietin, pitäisikö piirakat tehdä täysjyväjauhoista, koska alkuperäisessä ohjeessa ne ovat olleet todennäköisesti juurikin sellaisia, Lopulta päädyin kompromissiin ja muuntelin hiukan määriä, kunnes taikina oli mielestäni sopivaa. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen päätin lisätä riisin liottamisen/pesemisen reseptiin, jotta se puuroutuisi hiukan helpommin (esimerkiksi sushin valmistuksessa riisin liotuksella on tärkeä rooli nimenomaan puuroutumisessa).

Valmiit karjalanpiirakat olivat oikein hyviä, eikä kauan mennyt kun kaikki olikin jo herkuteltu.

Katselin netistä myös muita ohjeita, joissa oli hyvä resepti. Yksi hyvä oli ainakin marttojen sivun resepti, josta löytyi ihan peräti video. Jännä juttu on sekin, että rypyttämiseen on eri näkemyksiä, osa tekee sen vain etusormilla ja jotkut käyttämällä myös peukaloa, niin kuin minä.

karjalanpiirakka

karjalanpiirakka

karjalanpiirakka

karjalanpiirakka

Kokeilin karjalanpiirakoiden täytteen riisipuuroa myös ilman kananmunaa (kuvassa vasemmanpuolinen). Kaksi seuraavaa, eli keskimmäinen ja oikean puoleinen sisältävät kananmunaa. Ohjeen täytteessä on kananmunaa koska piirakoista tuli huomattavasti paremman näköisiä.

Tässäpä siis oiva vinkki, jos joulun pyhinä jää yli riisipuuroa – eikun karjalanpiirakoiden leivontaan!

karjalanpiirakka

Share:

Vastaa


Looking for Something?