Olin muutama viikko sitten leikkaamassa hirven ja kauriin ruhoja. Tältä reissulta matkaani lähti kotimaista riistaa, joka on tottakai laadukasta mutta myös harvinaista tavaraa.
Hirven luista ja varsinkin kyljestä saa loistavaa lientä keittämällä. Kyljistä saa myös revittyä kypsän lihan irti kastiketta varten. Niinkin yksikertainen asia, että paahtaa rankaa uunissa ennen keittelyä, tuottaa melkoisesti lisää makua. Pidän myös erittäin paljon viininmarjahyytelöstä kastikkeen maustajana, mutta koska sitä ei ollut nyt saatavilla, hyödynsin Vavesaarelta saatua samanhenkistä viherherukkahyytelöä. Ensi kerralla, kun keittelet riistakastiketta, kokeile ihmeessä lisätä hiukan marjahyytelöä joukkoon!
Hirvi on todella voimakkaan makuinen liha, mutta kastike kaipaa silti toki muitakin makuja. Paahdoin luita ja laitoin sitten kokonaisten pippurien ja suolan kera kiehumaan kolmeksi tunniksi, jonka jälkeen luut saivat jäädä uuniin jälkilämmölle yöksi. Tästä syntyi tumma ja aika maukas liemi, josta kokoon keittämällä sain kohtuullisen paksun kastikkeen.
Lisäkkeeksi tuli riisiä, johon tuli sekaan voita sekä herneitä. Vähän niinkuin risoton tyyliin, mutta vain yksinkertaisempaa eikä niin tuhtia. Tein niikin yksinkertaisesti, että keitin riisin kypsäksi suolan kanssa ja lisäsin aivan lopussa voin sekä herneet kovan vatkaamisen kera. Lopputuloksena sain käytettyä avatun risottoriisin pois ja minulla oli varsin hyvä lisäke riistakastikkeelle.
Annoksen raikasti vielä raastesalaatti. Menin ihan yksinkertaisen kautta: sipulia, porkkanaa, kurkkua, persiljaa, oliiviöljyä, makuja ja siinä se taisikin olla. Viimeaikoina joku on saattanut huomata, että myös Ägräs gini on päässyt suosioni kärkeen, eikä se ole yhtään kummosempi lisäke riistalle, melkein jopa klassikko sanoisin.
Tarinan opetus? Jos leikkaat lihoja tai saat riistaa käsiisi, kannattaa lihaisat luunpalatkin hyödyntää. Riistaa ei ole mitenkään suuria määriä tarjolla, joten kaikki kannattaa hyödyntää.
[left]
Hirvikastike
Tarvitset:
500 g kypsää hirveä
2 l hirvilientä
1 dl karpalomehua
3 rkl Vavesaaren viherherukkahyytelöä*
1 tl Poppamiehen habaneromurskaa* (jos et pidä chilistä, käytä piparjuurta tai valkosipulia)
Valmista näin:
Keitä hirvilientä kokoon, kunnes jäljellä on noin 5 dl ja lisää joukkoon hyytelö, habanero, karpalomehu sekä lihat. Keitä vielä hetki, kunnes kastike hiukan sakenee ja tarkista sitten kastikkeen suola. Jos maku on kohdallaan ja kastike on makuusi tarpeeksi paksua, on se silloin valmista.
[/left]
[right]
Hirviliemi saa viettää yön lämpöisesti #arkiruokaa
Henkilön kokki 🍴 keittäjä 🍾 kylmähkö (@alexandertrivedi) jakama julkaisu
[/right]
[left]
Lisäke risottoriisistä
Tarvitset:
2 dl risottoriisiä
1,2 l kasvislientä
1 dl herneitä
50 g voita
suolaa
Valmista näin:
Laita kasvisliemi ja risottoriisi kattilaan. Keitele noin 15 minuuttia hiljalleen, minkä jäkeen suurin osa nesteestä pitäisi olla haihtunut. Lisää joukkoon herneet sekä voi. Kuumenna ja vatkaa vielä hetki. Maista ja jos maut ovat kohdallaan, laita tarjolle.
Värikäs raastesalaatti
Tarvitset:
1 hopeasipuli
3 pientä porkkanaa
1/2 kurkkua
1 kourallinen yrttejä (esim. persiljaa tai tilliä tai miksei molempia)
1/2 rkl punaviinisuolaa
2 rkl omenabalsamicoa
3 rkl laadukasta oliiviöljyä
Valmista näin:
Leikkaa sipuli ja yrtit pieneksi ja laita kulhoon. Lisää joukkoon suola, balsamico ja oliivilöljy ja sekoita. Raasta porkkana ja kurkku ja lisää nekin kulhoon. Sekoita, maistele ja tarjoile.
*Tuotteet saatu blogin kautta
[/left]
[right]
Hirvikastiketta, riisiä ja raastesaldea #arkiruokaa
Henkilön kokki 🍴 keittäjä 🍾 kylmähkö (@alexandertrivedi) jakama julkaisu
[/right]