Hieta | Tasalaatuinen kuppila

Aktiivisena ravintolaharrastelijana tulee käytyä ravintoloissa lähes viikottain. Samalla hetken hengähdystauko hyvän ruoan parissa rentouttaa kiireisen työviikon keskellä. Foodien mieltä lämmittää erityisesti sellaiset ravintolalöydöt, jotka osoittautuvat paljon luultua paremmiksi, suorastaan helmiksi.

Hietalahdenrannassa, entisen Salven tiloissa oleva Hieta on ainakin edeltäjäänsä vahvempi tapaus. Pressitilaisuudessa pääsinkin jo jokin aika sitten maistelemaan Hiedan hienouksia, mutta nyt otin ihan kunnolla aikaa kolmen ruokalajin nauttimiseen.

Hieta
Sijainti: Hietalahdenranta 11, Helsinki
Hinta: Menu 46-49 €

Alkupalalankku oli tavallaan hyvinkin skandinaavinen tartarin ja maa-artisokkan kanssa. Ehkäpä asteen hienompi, kuin mitä olettaisi saavansa tyypillisessä kortteliravintolassa. Tärkeämpää on kuitenkin maku, joka tllä kertaa oli varsin kohdillaan. Hapanjuuressa fritattu maa-artisokka oli puolisoni makuun, illan paras osa. Toisaalta, mikä ei olisi hyvää fritattuna?

Tarkistin tarjoilijalta, että Weininleike oli todella tehty vasikkaan ja se määritti pitkältikin pääruokapäätökseni. Puoliso otti vastaavasti kasvisruuan, jossa oli punajuuri pihvejä. Weininleike oli odotuksen mukainen, mutta lisäkeperunoiden sisältämä piparjuuri oli ehtinyt jo menettää makuaan. Mielestäni piparjuuri pitäisi raastaa ruoan päälle juuri ennen tarjoilua, jotta sen oikea luonne pääsee esille. Toisaalta, onhan nämäkin makuasioita.

Kuten kortteliravintolassa kuuluukin, olivat annokset melko suuria. Jälkiruoalle jäi kuitenkin vielä sopivasti tilaa. Suklaafondant ja crêpes suzette olivat siis seuraavaksi vuorossa. Fondant ei poikennut aiempiin kokemuksiin nähden ja letuissa oli mukavasti makua, joten eivät ne ainakaan hävinneet fondantille.

Illallisen hinta oli ehkä kortteliravintolalle aavistuksen korkea, mutta tämän ravintolan kohdalla oman lisänsä tuo näkymä sekä tunnelma. Klassikkoannoksista sekä puhtaista mauista pitäville, on tänä ravintola nappivalinta.

Kehitettävää

Pääruuan lisäkeperunoissa ollut piparjuuri oli ehtinyt menettää terävyyttään.

Kehuttavaa

Tasalaatuisuus, niin ruuassa kuin palvelussa.
Varsin suomalaiseen makuun sopivia ruokia.

Share:

Vastaa