Grillikanaa, lisäkkeitä ja kesätunnelmaa

grillikanaa ja kesäruokaa

Muurinpohjapannu on monille varattu vain kesälettujen paistoa varten, vaikka avotulella muurinpohjapannulla voi valmistaa vaikka mitä muutakin. Jotkut tykkäävät hiillostaa kalaa, toiset paistaa lihaa taikka ihan kasviksiakin.

Juhannus tuli vietettyä tänä kesänä taas mökkioloissa, jossa huonosta säästä huolimatta kokkailtiin paljon ulkosalla. Mm. muurikkaa tuli käytettyä monipuolisesti. Tietenkin mökkiolosuhteissa ei ole samaa määrää keittiökalustoa kuin kotosalla, mutta sen sijaan voi olla sitäkin kuvauksellisempia astioita ja tunnelmaa.

Nyt muurikalla paistuivat kasvikset ja broilerin rintafileet. Mikä olisi hyvä kastike kanalle, siinäpä vasta kysymys 🙂 Pidän paljon chimichurreista tai majoneeseista, mutta tällä kertaa potin korjasi kermaviilipohjainen kastike. Sinapilla ja yrteillä saa varsin loistavan kastikkeen kun kermaviili lisätään joukkoon. Raikkautta mausteiselle broilerille toivat tällä kertaa myös mummonkurkut (tai marinoidut kurkut, kummin vain) Jos aterialla olisi vain mausteisia komponentteja, olisi kokonaisuus vähän liian tunkkainen, siksi tarvitaan myös raikkautta.

Vaikka kattauksessamme olikin kohtuullisesti väriä, ei lisäväri tee pahaa. Eriväriset paprikat, naattiporkkanat ja naattiretiisit ovat ainakin minulla lähellä sydäntä. Muurikassa paistettuna, voi ja herbamare toivat tarvittavan maut. Onhan vihanneksissa itsessäänkin makua, joten mitä sitä turhaan liikoja maustamaan.

Grillikanaa

Tarvitset:
7 broilerin rintafileetä
4-5 rkl Poppamiehen Texas Rub -mausteseosta*
2 rkl öljyä

Valmista näin:
Mausta rintafileet rub-mausteokselta, lisää öljy ja hiero mausteet fileiden pintaan. Kuumenna muurikka avotulella kohtuullisen kuumaksi, poista pannulta kaikki karsta pois ja laske puhtaalle muurikalle rintafileet. Paista 2-3 minuuttia puoleltaan ja nosta fileet sitten folioon 10 minuutiksi. Leikkaa fileet vasta ennen tarjoilua. Paistopinta saa olla kohtuullisen tumma, jotta broileri maistuu paistetulle.

Mummonkurkut

Tarvitset:
1/2 kurkkua
1/2 pnt tilliä
1 rkl sokeria
1 rkl aurinkoivattua viikunabalsamicoa

Valmista näin:
Leikkaa tilli pieneksi silpuksi ja laita kulhoon. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi ja puristele kurkkuviipaleita hetki sokerin kanssa, jotta ne mehustuvat. lisää sokeri. Laita kurkkuviipaleet sitten kulhoon tillin kanssa. Lisää joukkoon viikunabalsamico ja sekoita. Nosta kylmään ennen tarjoilua.

Kermaviilikastike

Tarvitset:
2 sipulin vartta
1/2 pnt rakuunaa
2 rkl sinappia
1 prk kermaviiliä
1 rkl sokeria
1 tl vastarouhittua mustapippuria

Valmista näin:
Leikkaa rakuuna ja sipulin varret pieneksi ja siirrä ne kulhoon. Lisää sinappi, mustapippuri, sokeri ja kermaviili. Sekoita hyvin ja nosta kylmään. Tarjoile grilliruoan lisäkkeenä tai vaikka salaatinkastikkeena.

maustettu broileri

Share:

Vastaa