brownie historia

Kun on tullut leivottua mokkapaloja ja mutakakkua, miksi en tekisi brownieta. Toisaalta, mikä ero näillä kaikilla on? brownie on selkeästi tavanomaisen kakkutaikinan tyyppinen mutta se jätetään tarkoituksella hiukan raa-aksi. Samoin siihen kuuluu sattumat ja hiukan erikoinen pinta kun esimerkiksi mokkapala on tyypillisesti tasalaatuista rakenteeltaan.

Ruuan alkuperä on tavallaan ihan kiinnostava kun sitäkään ei ole varmistettu. Yksi tarina on saanut alkunsa chicagosta, jenkeistä. Siellä silloin 1893 palmerin talossa leipuri loi hotelli vierailla leivoksen josta tuli hitti. Tätä kyseistä leivosta tehdään yhä ja sen aineksiin kuului mm. aprikoosi kastike. Tämä herättää ajatuksen että onko brownie saannut alkunsa sacher kakusta joka on vielä vanhempi?. Tätä versiota ei tosin alkuun kutsuttu brownieksi vaan se sai sen nimityksen myöhemmin. Kolme vuotta myöhemmin eli 1896 maanviljeliä Fannie Farmer loi keittokirjan, jossa oli brownie ohje. Tämä ei kuitenkaan ole liitännäinen hotelliin mutta se on lähempänä sitä versiota browniesta jonka me tunnemme. Toisaalta, tässä versiossa ei ollut suklaata. Sekavaa? ehdottamasti mutta niinkuin monien muidenkin reseptien kohdalla, ne on keksitty useinmiten monen tekijän summasta.

brownie resepti

Brownie

4 kanamunaa
1dl sokeria
1dl fariini sokeria
1tl suolaa
2dl vehnäajauhoja
1rkl leivinjauhetta
1dl kaakaota
150g voita
200g suklaata
1tl vaniljaa
150g pähkinöitä

Vaahdota kanamunat, sokeri ja suola. Sillä välin kun munat vaahtoutuu sulata voi ja suklaa. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon. Lisää myös pähkinät, vanilja ja suklaa. Nostele massa nopeasti sekaisin. Vuoraa leivinpaperilla uuni vuoka/pikkupelti ja kaada taikina siihen. Paista noin 23-25min noin 200 asteessa. Brownien keskiosa kuuluu jäädä löysäksi jotta lopputulos on kosteaa. Jos haluat voit kuorruttaa valmiin brownien suklaakastikkeella paiston jälkeen mutta tämä oli hyvää näinkin.

Oikea oppinen lisäke olisi kermavaahto mutta minusta tämä meni ihan näin jäätelön ja ”banaanin” kera.

brownie ohje
Banaanijäätelö sopii tähän paremmin kuin uskoisi.

Share:

Vastaa


Looking for Something?