Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Viikonloppu Tukholmassa

Vaikka olimme juuri tammikuussa olleet pidemmällä risteilyreissulla, eikä erityistä syytä Tukhomaan ollutkaan, sain eräiltä messuilta etukupongin Viikkarille ja niin sitä taas päädyttiin laivalle. Reissu ajoittui kuitenkin säiden puolesta ihan nappiin, ensimmäisiä helteisiä päiviä oli hyvä nauttia Tukholmassa ja lämpöisiä iltoja laivan kannella maisemaa katsellen.

Ruoka Viking Gabriellalla

Laivalla oli töissä kokkituttavani ja hän suositteli laivan ravintoloista erityisesti No Name -ravintolaa. Yllätyin laivan a la carte -ravintoloiden tasosta! No Name on pelkästään maistelumenuuseen perustuva tasokkaampi ravintola, jossa ruoka oli tyyliltään skandinavista. Menu oli myös varsin kohtuullisen hintainen tasoon nähden, joten voin tätä hyvin suositella.

Laivalla ruokailimme lisäksi Grill-ravintolassa. Listan perusteella saattoi päätellä, että ravintolan tarjonta on hyvin puhdasta ja perinteistä grilliruokaa. Otimme burgerin angus-härän pihvillä, sekä toisen portobellopihvillä. Molemmat burgerit olivat erittäin hyvin valmistettuja ja maukkaita, enkä oikeastaan keksinyt burgereissa mitään kehitettävää. Myös esillepano oli todella kiva, vaikkakin paperiin käärittyä burgeria on hankala syödä haarukalla ja veitsellä (jos siis ei halua syödä ronskisti käsin).

[left]

vege burgeri laivalla

[/left]

[right]

itämeren paras burgeri

[/right]

saaristo kuvia

Ruoka Tukholmassa

Tukholmassa oli kuuma ja aurinkoinen päivä, joten hylkäsimme kaikki ostossuunnitelmat ja kiertelimme kauppojen sijaan kaupungin puistoja ja nähtävyyksiä. Jätimme aamupalan syönnin hyvin kevyeksi ja söimmekin sen sijaan aikaisen lounaan Mood-kauppakeskuksessa sijaitsevassa Icha Icha -ravintolassa. Jaoimme täyttävän, ravintolassa käsin valmistettua tempehiä, riisiä ja kasviksia sisältävän kulhon ja jaksoimme sillä pitkälle puoleen päivään.

Olin myös kuullut hyvää Tukholman Flippin’ Burgers -ravintolasta. Helteestä huolimatta tuntui siltä, että bursa voisi maistua. Nappasin raflan juustoburgerin ja se olikin aika tuhti kokonaisuus. Käsin syötäväksi hampurilaiseksi tässä oli koko ja rakenne kohdallaan. Maut olivat hyvin pelkistettyjä, mutta laadukkaat ja ruotsalaiset raaka-aineet pääsivät tällöin paremmin valokeilaan.

tukholma bowl

viikonloppu tukholmassa

[left]

Alexander Trivedi

[/left]

[right]

[/right]

Rentouttava miniloma tuli nyt tähän saumaan todellakin tarpeeseen, nyt ollaan nimittäin pari viimeistä viikkoa painettu hommia ihan tosissaan. Nyt taas työn täyteisen viikonlopun jälkeen kohti uutta viikkoa! 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?