Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Vegaaniset mykyt eli dumplingit

Dim sumit, gyozat, samosat, raviolit ja gnocchit ovat kaikki eräänlaisia dumplingeja. Suomeksi kutsuttuja mykyjä eli kypsennettyjä ja (ehkä) täytettyjä taikinapalloja löytyy muodossa tai toisessa lähes jokaisesta kulttuurista. Joskus ne voivat olla jopa makeita. Monille dumplingit tuovat mieleen kiinalaisen dim sumin. Kuulemani mukaan, dim sum sai alkunsa Silkkitieltä, jonka varrelle perustettiin ensimmäiset teehuoneet. Teen seurana alettiin tarjoilla myös pientä syötävää, eli dim sumia, nälkäisille matkustajille.

Käväisin suosimassani aasilaiskaupassa, Aseanic Trade Centressä, jossa silmiini osui pakasteena dumpling-taikina. Olen joskus tehnyt taikinan käsinkin, yksinkertaisesti jauhoja ja vettä sekoittaen. Mutta jos on vähänkään enemmän ruokailijoita, on näissä melkoinen työ.

Tyypillisesti lihatäytteisiä dumplingeja on tullut syötyä useaankin otteeseen, tykkäsin erityisesti Kung Fu Kitchenin gyozoista, mutta  tällä kertaa halusin tehdä jotain, joka sopisi kaikille. Päätin siis tehdä kasvistäytteisiä dumplingeja, joihin tulee paistettua savoijinkaalia, paprikaa ja ryöpättyä sokerihernettä.

mykyt

dumplings

[left]

Kasvismykyt helposti

Tarvitset:
1/4 savojinkaali
1 punainen paprika
100 g sokeriherneitä
1 pkt dumpling-taikinalevyjä
öljyä, soijaa, sokeria ja suolaa

Valmista näin:
Ryöppää sokeriherneet kiehuvassa vedessä ja jäähdytä kylmällä vedellä. Suikaloi ohuelti kaali ja paprika. Kuumenna pannulla hiukan öljyä ja paista ensin kaalia hetken aikaa. Suikaloi sokeriherneet ja lisää ne sekä paprikasuikaleet pannulle. Mausta soijalla ja ripauksella sokeria. Kaada sitten pannun vihannekset työlaudalle ja leikkaa krouvisti ristiin, jotta suikaleet eivät ole liian pitkiä.

Laita sulaneen taikinalevyn keskelle hiukan kasvistäytettä, kostuta taikinan reunoja vedellä ja sulje sormin painaen reunat yhteen.

Laita mykyt leivinpaperin päälle irralleen, etteivät ne tartu toisiinsa. Laita kattilaan vettä kiehumaan ja lisää päälle höyrytykseen sopiva siivilä. Nosta leivinpaperin päällä mykyt siivilään, kansi päälle ja anna höyrystyä 3-4 minuuttia. Mykyt ovat lämpiminä parhaimmillaan, joten ne kannattaa syödä samantien dippikastikkeen kanssa.

Paksu soijakastike

Tarvitset:
1 rkl sweetchili-kastiketta
2-3 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamöljyä
1 valkosipulin kynsi

Valmista näin:
Raasta valkosipulin kynsi ja laita kippoon. Sekoita loput ainekset joukkoon ja tarkista maku.

[/left]

[right]

Arki-illan sapuskaa eli mykyjä #dumplings #kotiruokaa #vegaaninen

Henkilön kokki 🍴 keittäjä 🍾 kylmähkö (@alexandertrivedi) jakama julkaisu

[/right]

Mykyt sopisivat hyvin myös illanistujaisiin tarjottavaksi, varsinkin jos tekee valmistelut etukäteen. Ehkäpä keittiöremontin valmistuttua voisin tehdä näitä isommalle porukalle 🙂 Nyt tulevana viikonloppuna olen Keittiömaailman myymälöissä kokkailemassa näitä mykyjä. Lauantaina olen Lanternassa ja sunnuntaina Tammistossa, tule siis moikkaamaan, jos suinkin pääset.

kasvis dumplings

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?