Ensimmäinen julkaisuni Vantaan elämyksistä sai kohtuullisen hyvään vastaanoton, joten tätähän kannattaa jatkaa. Tutkin Vantaan parhaiden ravintoloiden listausta ja sieltä valikoiden laitoin viestiä Oklahomaan. Sain nopeasti vastauksen, että blogiyhteistyö kiinnostaa.

Otin jälleen saman lähtötilanteen eli päivällä uimaan ja illasta syömään. Keskellä arkiviikkoa ei välttämättä saa selkeää kuvaa siitä, miten kauan ruokaa pitää odottaa tai onko ruuan laatu sama silloinkin, kun ruokaa menee enemmän. Kuten nyt perjantai-iltana, kun olimme Oklahomassa käymässä.

Ensisilmäykseltä ruokalista näyttää suht laajalta sieltä löytyy esimerkiksi useampi kasvisruoka. Myös eksoottisempia lihoja, kuten hevosta, oli listalla. Kuulimme, että listalla on erikoismenu, joka vaihtuu usein. Kaverini päätyi ottamaan sen ja minä valikoin listalta, mitä tyypillinen asiakas ottaisi.

Rapucoctailia ja vegetacoa. Ainakin annokset oli päivitetty tähän päivään siihen nähden, mitä mielikuvia nuo nimet tuovat yleensä. Jokirapu maistui sille mille pitääkin ja avokadoakin oli kunnolla. Coctail oli sen verran raikas, että voisin kuvitella sitä menevän hyvin kuumana kesäpäivänä tai miksei nytkin, maaliskuussa. Puolestaan vegetaco oli runsas, täynnä tuoreita raaka-aineita ja maultaan miedohko. Ehkä tässä olisi voinut olla rapeita rakenteita enemmän, mutta silti vegaaniseksi annokseksi oikein hyvä. Tähän väliin jos haluaa voi vaikka tsekata videon jonka tein vierailusta 🙂

Pippuripihvi kermaperunoilla on aika klassista settiä. Naudanposki oli annoksena puolestaan moderissa ääripäässä. Onhan lihapainotteisissa ravintoloissa harvinaiset ruhonosat kasvava trendi. Pippuripihvi oli selkeästi huolella konseptoitu ja lihankin kypsyys oli kohdillaan. Ehkä hiukan parempi paistopinta ja herneenverson korvaaminen jollakin raikkaammalla olisi tässä ollut ne seuraavat askeleet kehityksessä, mutta tämäkin oli oikein priimaa. Naudanposken kohdalla, bataattipyre oli kohtuullisen hyvin valmistettu, olematta liian makea, kutein usein. Tätä mureampaa lihaa en ole hetkeen maistanut, tokaisi ”makuinsinööri” Tomi. Sous vide kypsennys on Oklahomassakin selvästi käytössä.

Jälkiruoat maistuivat meille myös hyvin. Makujen puolesta molemmissa annoksissa oli selkeät vahvuutensa ja jokaisella komponentilla tarkoitus. Jos jälkiruoka olisi monimutkaisempi, en tiedä toimisiko se tällä alueella, mutta nämä olivat oikein kelpoa tavaraa.

Mites se hinta? Aiemman postauksen kohdalla kysyttiin hintaluokkaa, joten otetaan tähän sekin osio mukaan. Oklahoman hinnat näyttävät silmämääräisesti Helsingin keskustan hintaluokkaa alhaisemmalta, mutta Vantaan ravintoloiden kärkikastia. Laatu maksaa ja se on fakta. Toisaalta, onko hintavaa syödä kolmen ruokalajin menu noin 50 euron hintaan ja siihen muutama viini ja olut päälle? Tietenkin oma lukunsa on se, jos haluaa lähteä ulos illallisen jälkeen, jolloin hintaa iltaan tulee melkoisesti lisää. Taitaa Suomessa illanvieton kullut mennä pääsääntöisesti nestemäisiin viihdykkeisiin.

Tikkurilassa on siis ainakin kaksi varteenotettavaa ravintolaa, mutta mihin mennä ensikerralla, kerro se kommenttikentässä 🙂