Kaupallinen yhteistyö: Terra Creta
Näin kesän lähestyessä makuaisti kaipaa vehreämpiä makuja. Broccolini eli varsiparsakaali on yksi omankin puutarhani kokeiluista ja sen nuoret nuput ovat sormenpaksuisinakin suurta herkkua. Broccolini saapui kauppohin pari vuotta sitten ja siitä on tullut suosittu raaka-aine, muiden raikkaiden vihannesten osalta. Minua se muistuttaa kesästä.
Nuoriin ja vehreisiin makuihin kuuluu myös sitruuna ja timjami. Raikkaan Terra Cretan oliiviöljyn kanssa näistä syntyy veikeä makuyhdistelmä, joka pääsee tällä kertaa oikeuksiinsa rapeassa piirakassa. Broccolinipiirakka sopii hyvin pikkutarjottaksi vaikkapa kevään juhliin.
Piirakkapohjassa on ruista, sillä ruispohjaisen taikinan rakenne ja maku ovat ryhdikkäämmät. Paahdan etukäteen broccolinia pannulla, jotta se kypsyy huikan. Jos laitat sen raakana piirakkaan, se voi jäädä aika kovaksi rakenteeltaan. Jos broccolinia ei löydy kaupastasi, kokeile parsaa, se on muutenkin sesongissa aivan pian.
[left]
Broccolinipiirakka
Tarvitset:
10 broccolinia
2 dl ranskankermaa
1 kananmuna
4 rkl kreetalaista oliiviöljyä*
1 tl kuivattua timjamia
1 tl sitruunankuorta ja mehua
suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl voita sulana
piimää tai vettä sen verran, että taikinasta saadaan yhtenäinen
Valmista näin:
Valmista ensin taikina yhdistämällä jauhot sekä voi. Nypi muruiseksi ja lisää joukkoon sen verran nestettä, että kokonaisuus on yhtenäinen. Painele taikina piirakkavuokaan ja nosta pakastimeen hetkeksi.
Paahda kuivalla pannulla broccolinia ja tee sillä välin täytemassa. Yhdistä kulhossa ranskankerma, timjami, kananmuna ja sitruunan mehu ja raastettu kuori.
Ota vuoka pakastimesta, kaada täyte siihen ja lisää päälle broccolinit. Viimeistele vielä oliiviöljyllä ja paista 180 asteessa noin 40 min.
*Terra Cretan oliiviöljy saatu blogin kautta
[/left]
[right]
[/right]