Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Tabouleh salaatti | Helppoa kotiruokaa

tabouleh

Vajaa 10 vuotta sitten työskentelin libanonilaisessa ravintolassa ja muistan, että valmistimme siellä paljon myös vegaanisia annoksia. Näiltä ajoilta päähäni on jäänyt myös monet kerrat tekemäni tabouleh, joka tunnetaan tyypillisesti osana esimerkiksi mezekokonaisuutta.

Ruokaisaksi salaatiksi tabouleh on todella monipuolinen ja se säilyy kohtuullisen hyvin muutaman vuorokauden kylmässä, vaikka maku on parhainmillaan juuri valmistettuna. Ruokaisuutta korostaa tässä bulgurvehnä, joka on rikottua vehnän jyvää. Esimerkiksi tässä reseptissä käyttämäni Sevanin puolikarhea bulguri sisältää 14 grammaa proteiinia 100 grammassa tuotetta. Sitä voi käyttää yhtälailla riisin tai perunan sijaan lisäkkeenä. Kypsennystapoja on monia, mutta helpoin on ehkä lyhyt keittäminen ja hetken hautominen kannen alla.

Taboulehiin tarvitaan lehtipersiljaan ja paljon. Persiljoitakin on erilaisia, mutta tässä tulisi käyttää nimenomaan Deliverden lehtipersiljaa. Myös mintulla on merkittävä rooli maun suhteen ja jos saat piparminttua, sekin sopii joukkoon. Jotta pääset onnistuneeseen lopputulokseen, en voi olla korostamatta laadukkaan oliiviöljyn, kypsien tomaattien ja tuoreen sitruunamehun merkitystä.

Perinteisiin ohjeisiin tulee myös sipulia, mutta tässä jätin sen pois koska tarjolla oli muitakin lisäkkeitä. Voit tietenkin maustaa taboulehia esimerkiksi chilillä tai valkosipulilla, mutta jos tarjolla on montaa sorttia lisäkkeitä, kannattaa pitää tämä salaatti raikkaan neutraalina.

[left]

tomaattinen salaatti

[/left]

[right]

alexander trivedi

[/right]

[left]

Tabouleh

Tarvitset:
3-4 tomaattia
1/4 makeaa sipulia*
1 dl kypsää bulguria**
1 pnt lehtipersiljaa
1 pnt minttua
1 sitruunan mehu
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Valmista näin:
Kuutioi tomaatit ja valuta tarvittaessa. Leikkaa pieneksi lehtipersilja sekä mintun lehdet. Lisää yrtit tomaattikuution joukkoon. Lisää myös kypsä bulgur ja mausta suolalla, pippurilla, sitruunan mehulla ja oliiviöljyllä. Sekoita hyvin ja nostele sitten tarjoiluastiaan. Salaatista irtoaa paljon nestettä, joten sitä kannattaa hiukan valuttaa, ettei tarjolla oleva salaatti ole liian vetelää.

*Voit halutessasi lisätä taboulehiin sipulia pieneksi kuutioituna, mutta käytä vain makeaa sipulia, ettei sipulin kitkeryys dominoi.

**Tuote saatu blogiyhteistyössä Sevanilta

[/left]

[right]

terveellinen salaatti

[/right]

 

2 vastausta

    1. Moikka Auli,
      Tottakai voi ja halutessa pähkinärouhekkin toimii 🙂
      Bulguri sopii tähän paremmin isomman rakenteensa vuoksi.

      Aurinkoista päivää toivottaa
      Alexander

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?