Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Ravitseva kasviskeitto

kasviskeitto painekattilassa
*Sain painekattilan testiin Opa muurikalta

Muistelen lapsuuteni mielikuvia kasviskeitosta joka oli kotosalla aivan mieletöntä herkkua mutta kouluun päästyä, opin ettei siinä ollut sanottavaa. Itseasiassa, kasviskeitto tarkoitti vettä, suolaa ja pakastevihanneksia suurkeittiöissä vielä yläasteellakin. Sittemmin kun menin kokki kouluun, puhuttiin jo aiheesta niinkuin ravitsemus ja ruuan maittavuus. Ihan silloin pienenä poikana ei olisi tullut mieleen että kouluun olisi ollut vikaa vaan ymmärsin asian niin että makuja on monia, enkä tehnyt asiat meteliä vaikka olisi ehkä pitänyt. Toisaalta puhutaan 90 luvun puolesta välistä ja silloin ei varmaan olisi ketään kiinnostanut mitä joku pojan nulikka huutelisi. Kun asiaa nykyään pohdin, oli ihan hyvä etten asiasta sanonut, koska silloisen ajan keittola tädit eivät olisi osanneet todennäköisesti tehdä parempaakaan. allergiat ovat kuitenkin uudemman ajan murheita vaikka onhan niitäkin ollut aikaa sitten. Miksi minulle tarjottiin kasviskeittoa? olin kalalle allerginen, joten he saivat keksiä minulle jotain mikä olisi allergeeni/ ravinto vapaata.

Haikeista lapsuuden muisto sikseen. Tällä kertaa syntyy mung pavuista kasviskeitto joka on maustettu eurooppalaiseen makumaailmaan. Mitä se eurooppalainen tarkoittaa? sitruunainen, kokonaisilla mausteilla ja kanaliemeen tehtynä. Toki, jos olet kasvisruokailia niin korvaa kanaliemi kasvisleimellä mutta muuten, kanaliemi tuo erityisesti kasvispainotteisin ruokiin huomattavasti syvyyttä. Yleisesti mung pavut eivät ole koskaan olleet suosikkejani mutta sittemmin kun sain käsiini painekattilan, olen oppinut pitämään melkein mistä vain palkokasveista.

hyöryäväkeitto
Höyryävä keitto ei voisi sopia paremmin tähän vuodenaikaan

Ravitseva kasviskeitto

2,5dl mung papuja
5 porkkanaa
3 sellerinvartta
2 sipuli
5 valkosipulinkynttä
5 laakerinlehteä
1tl fenkolinsiemniä
1tl pippureita
2 tähtianista
1 sitruuna
1 kanaliemikuutio
1l vettä
3-4 rkl öljyä
suolaa makusi mukaan

Laita edellisenä päivänä likoamaan veteen mung pavut ja huuhtele seuraavana päivänä. Laita sitten painekattilaan, lisää kanaliemikuutio ja vesi. Laita painekattilaan kansi ja anna kiehua rauhassa 20-30 min rauhassa kun valmistelet vihannekset. Kuori porkkana, valkosipuli ja sipuli. Pilko sitten edellämainitut vihannekset ja selleri pieneksi. Lorauta pannulle öljyä ja lisää sinne vihannekset kuulottumaan. Lisää hetken päästä myös mausteet. Kun mung pavut on kypsiä, lisää vihannekset ja mausteet pannulta ja anna kiehua hetki rauhassa kansi auki. Sammutaa sitten levy ja raasta pestyn situunan kuori joukkoon. Purista myös mehu joukkoon ja tarkista keiton maku. Tarjoile sitten leivän kerä ruuaksi.

kasviskeitto resepti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?