Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Rapea ja raikas salaatti

Salaatin kastikkeella on tärkeä rooli onnistuneen salaatin valmistuksessa. Kastike paitsi maustaa kokonaisuuden, se myös pehmentää salaatin rakennetta hiukan tehden siitä miellyttävämmän syödä. Salaattin ei kuitenkaan koskaan saisi antaa seistä pitkiä aikoja kastikkeen kanssa, tai se pehmenee jopa liikaa. Siksi kannattaa sekoittaa kastike salaatin joukkoon vasta juuri ennen ateriointia.

Kun vinegretten tai kastikkeen joukossa on pieni ripaus makeaa, tasapainottaa se karvaan makuisia salaatteja ja vihanneksia. Suomalaisessa ruoanlaitossa tuntuu usein unohtuvan myös toinen perusmauista: hapan. Pieni määrä happoa kastikkeessa tekee jo ihmeitä.

Jääkaapissani ollut kukkakaali pääsi tällä kertaa koristamaan salaattia. Kesäaikaan nuoret ja pehmeät kukkakaalit voisi käyttää salaatissa ihan raakanakin, mutta useimmille kaali sopii hieman kypsennettynä paremmin. Ryöppäämisen sijaan paahdoin tällä kertaa kukkakaalin, jotta ei menetetä yhtään makua ja saadaan kaaliin kaunis pinta.

Tiesitkö myös, että vihannesten käyttäminen jääkylmän veden kautta edesauttaa rapean rakenteen saamisessa? Kannattaa kuitenkin varoa, ettei punasipulin ja omenan mukana siirry vettä vinegretten sekaan, jottei lopputulos pääse laimenemaan.

Tässä myös muutama muu salaatti reseptini:
Nyhtökaurasalaatti
Linssisalaatti
Caprese
Kanasalaatti

[left]

[/left]

[right]

[/right]

[left]

Rapea ja raikas salaatti

Tarvitset:
1 kukkakaali
1 hapan omenaa
50 g hyvin kypsynyttä juustoa
1 punasipuli
1 kypsä tomaatti
1 pnt lehtisalaattia
2 rkl granaattiomenasiirappia
2 rkl Paladin omenaviinietikkaa*
4 rkl kreetalaista oliiviöljyä
suolaa
pippuria
muutama korianterin oksa

Valmista näin:
Paloittele kukkakaali ja laita se uunipellille, lorauta pintaan oliiviöljyä ja paahda uunissa grillivastuksen alla kaunis pinta. Anna jäähtyä.

Leikkaa omena ohuiksi tikuiksi ja laita suoraan jääkylmään veteen. Leikkaa myös punasipuli ohuiksi suikaleiksi ja laita kylmään veteen odottamaan. Pese salaatti ja kuivaa se kevyesti liinalla, sekä viipaloi tomaatista liha ilman sisustaa.

Seuraavaksi marinoi vihannekset: laita kulhoon punasipulisuikaleet, omenatikut ja tomaattiviipaleet ja lisää päälle granaattiomenasiirappia, oliiviöljyä, omenaviinietikkaa sekä ripaus suolaa. Sekoita hyvin ja anna maustua hetki. Lisää sitten joukkoon loput ainekset, paitsi juusto, ja sekoita. Nostele marinoitua salaattia sekoitusastiasta kulhoon niin ylimääräinen neste ja kastike jää sekoitusastian pohjalle.

Viimeistele salaatti lautasella vastahöylätyllä juustolla ja tuoreella korianterilla.

*Tuote saatu blogin kautta

[/left]

[right]

[/right]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?