*yhteistyössä Ravintola Salt.

Muistelen lapsuudessa käyneeni tässä kauniissa kaupungissa lukuisia kertoja kesässä. Porvoo on mm. isäni suosikki kaupunki ja äitinikin tykkäsi siellä olemisesta. Näin ajansaatossa kun blogini syntyi ja aloin yhä enemmän kirjoittamaan ravintoloista, en voinut olla vain sivuuttaa tätä suomen kauneinta vanhaa kaupunkia.

Lähdin siis liikkeelle samalla mentaliteetilla kuin Vantaan ja Espoon elämyksien kohdalla eli, käyn kaupungin kärkipaikat läpi ja teen niistä omat stoorinsa. Kenelle? No tietenkin kotimaan turismille ja muillekkin jotka somessa vanhingossa eksyy kanavieni äärelle. Usein on nimittäin ennakkoluuloja minkä hintainen ravintola tai miten sinne pitää pukeutua mutta tässäpä juuri sitä asia puidaan.

Ensi visiitti?

Wanha laamanni oli aikanaan tosi bueno paikka ruokailla ja sittemmin ravintoloitsiat halusivat päästä ulos vanhoista raameistaan ja paikan nimeksi tuli Salt. Nimen lisäksi myös decoori ja ruokatuote on muuttunut. Klassisen sijaan, moderneja jaettavia annoksia tarjoava Salt. on saanut kehuja bloggari/ toimittaja kolleegoiltani. Tärkein asia kuitenkin on että ennakkoluuloitta pitää edetä, jotta saa mahdollisimman todellisen kuvan tuotteesta.

Alkuun pöytiin ohjaus ja hetken hartaus. Oli itseaiasa todella kiireinen ilta käynissa. Tarjoiliat sinkoilivat paikasta toiseen ja odotimme n. 5 min ennen kuin juotavaa saapui. Hyvä nopeus siihen nähden että koko paikka oli täynnä. Ruokalistalla oli vaikka ja mitä mutta tietenkin menulla mentiin, koska syömme sitä tuotteta mitä ravintola toivoo tarjoavansa suurimmalle osalle.

Ensimmäisinä annoksina, kaalicesar, punakaalia ja talon leipää. Talon juuri leivässä oli suorastaan nätti maku. Makuinsinöörin mielestä se oli ehkä paras leipä kaikista näistä paikoista joissa olimme käyneet ajansaatossa. Minunkin mieleen leipä oli hyvää mutta levitä oli vielä sitäkin parempaa.

Väliruokana ilmestyi aranchinia ja punajuurta. Näistä punajuuri häikäisi sen luovalla maulla, on nimittäin hetki kun olen maistanut jotain vastaava. Aranchineissa oli puolestaa suomi viboja kun risoton sijaan käytetty speltiä.

Pääruokana tuli naudan bavettea, paahdettuja porkkanoita ja ruusukaalia. Näistä kaikista, ruusukaali onnistui viemään pisteet. Annokset olivat todella komponentti ja maku rikkaita. Ei ehkä hiukan varttuneemman kanssa makuun mutta makujen perää seikkaileville tosi jees.

Jälkiruoka on yleensä se isoin kolikon heitto ja tällä kertaa onnisti. Tyrniä ja uuni brie. Tavallaan todella luovaa tuoda uunibrie osaksi menu kokonaisuutta, koska sitä oikeasti näkee harvoin. Tyrnikin oli super jees mutta ehkä hiukan makea kokonaisuutena. Macarons leivos oli talossa tehty, niinkuin kaikki muukin, tarjoilia tarkensi.

Kaikenkaikkiaan, menu kokonaisuus oli saatu semmoiseksi että ei ainakaan liian tuttuja makuja ollut vastassa. Myös se että jaettava ruokaannokset sai samassa tilassa olevat pöytäseurueet todella keskustelemaan. Vaikka välillä näkeekin konsepteja jaettavista annoksista, ne on harvemmin ihan näin onnistuneita. Pukeutuminen ja fiilis? Ei tänne tarvitse laittaa pikkutakkia päälle, vaan ehkä siistit perus kledjut riittää. Samoin etiketti jutut ja kaikki liian siisti voidaan unohtaa, osan annoksista pystyi oikeastaan käsin nautiskelemaan -> tämä on ennakkoluulottoman valinta. Myös se että 8 ruokalajin menu on 55€, laskee selkeästi kynnystä astua sisään.

Sanoisin että tämä paikka tuo vahvan aloituksen Porvoon elämykset ekskursiolle mutta eihän sitä tiedä mitä ensi viikolla nähdään. Laitappa kommentti kentään ajatuksesi tästä paikasta ja mihinkä pitäisi ensikerralla suunnata 🙂