Yhteistyössä: Sicapelle
Aiemmalla kerralla oltiin aivan ruuhkaisimman kadun kulmilla ja tällä kertaan ollaan jälleen kirkon vieressä. Tarkemmin tarkasteltuna, tämän kertainen ravintola on Hotelli Onnin yhteydessä mutta kuitenkin niin erillään että myös hotellin ulkopuoliset asiakkaat voivat kävellä sisään.
Tässäkin ravintolassa olen käynyt kertaalleen aikasemmin ja se oli viime kesänä. Muistelen että silloin pidimme erittäin paljon ruokatuotteesta mutta saimme odottaa tovin palvelua, toki kesäsesongilla on aika paljon ememmän asiakkaita kuin normaalisti.
Tämän kertaisen visiitti on kyllä aivan eri olosuhteissa kun kuitenkin on kyseessä on hiljaisempi sesonki ja illallis tuote kyseessä. Poikkeuksena myös se että makuinsinööri on tällä kertaa muissa riennoissa ja puolisoni Emilia on mukana. Onhan se hyvä välillä viedä hänetkin ulos 🙂
Näin alkuun iltainen Porvoo viehätti valaistuksellaan, joten muutaman kuvan raapaisimme kirkon vierestä ennenkuin painelimme itse ravintolaan. Sisään tulo on kuin laskeutuminen kotoisaan kellariin, tavallaan aika erillainen sisääntulo joka on aika tunnelmallinen juttu.
Valaistus oli hehkulamppuja, tummaa puuta, erillaisia tekstuureja, pronssia/ messinkiä ja huomattava määrä retroa taidetta. Istuuduimme nurkka pöytään ja aika pian Emilia huomasi että vihreä sohva oli samaa värimaailmaa kuin paitanikin. Pienen hetken pallottelimme tarjoilian kanssa mitä juomme ja syömme ja lopulta päädyimme 6 ruokalajin menuuseen. Juomapuolelta olimme hillittyjä, koska olimme autolla liikkeellä.
lehtikuohua tomaattisorbettia
Aivan alkuun tuotiin talossa leivottua leipää, jota oli peräti kolmea sorttia ja tattivoita. Hupaisaa tässä tattivoissa oli että, minäkin olen blogiini joskus semmoisen raapaissut 🙂
Ensimmäisenä alkuruokana tuli tomaattisorbettia simpukka liemellä. Annos viimeisteltiin pöydässä premium oliiviöljyllä joka oli hankittu yksityiseltä tuottajalta. Aika mielenkiintoinen oliiviöljy, koska lajikekkin oli tuntematon. Itse tomaattisorbetti oli leivästi karvas ja simpukkaliemen raikkaus toi mieleen ehkä viime vuotiset välimeressä uiskentelut. Yleisesti tämä annos toi paljolti mieleen aikasempia highend ravintola kokemuksia, olematta kuitenkaan mitättömän kokoinen annoksena.
Porkkanaa ja pistaasia Ne raviolit
Seuraavana ruokalajina tuli kurpitsa ravioleja, jossakin juustoisen voin makuisessa liemessä pinjansiementen kera. Tämän annoksen makujen pehmeys valloitti meidän molempien sydämme herkullisuudellaan. Pasta oli niin ohueksi kaulittu että tuli ihan herkkä olo sitä lusikoidessa, tämä saattoi olla paras ravioli highend ravintolassa.
Sitten saapui porkkanaa ja pistaasi, tässä annoksessa korostettiin että pistaasi oli juurikin Italiasta ja sitä kirkaan vihreää tyyppiä. Tiedän että se on hintavaa ja toki äärimmäisen laadukasta. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Annos oli ehkä pikkuisen makeahko ja äärimmäisen rakenne rikas. Thaibasilika, porkkanat, juusto ja kardemumma olivat kaikki kohtuullisen raikkaassa balanssissa. Alkuun pohdin että onko annos hiukan etninen mutta ei ainakaan siinä määrin että se olisi häirinnyt.
Lanttu Minä ja note 10+ Turska
Sitten tuli minulle lanttua ja puolisolle turskaa. En ole kovin suuri lantun ystävä mutta tämä saattoi olla ennakkoluuloa kun kuitenkin tässä annoksessa oli saatu tämä haastava raaka-aine korostettua olematta liian lanttulaatikon makuinen. Saattoi olla annoksessa oli hiukan tryffeliä tai jotain mikä ryhdisti muuten suhteellisen makeaa kokonaisuutta, puhumattakaan savuisista ja rapeista komponenteista, joita ei ehkä kuvista näy. Turskan kohdalla oli enempi kiinni kypsyydestä joka oli nappi suoristus, varsiparsakaalissakin oli vielä rakennetta.
Peuraa ja sieniä
Viimeisenä pääruokana ilmestyi peuraa, jonka seurassa oli sieniä ja tummaa lientä. Annokset oli kautta linjan suhteellisen pieniä mutta tämä annos saattoi olla ehkä pikkuisen liian pieni, tai ajattelin niin koska herkullisuus oli kohdillaan. Riistaa on tullut nautittua kourallisessa ravintoloita ja täälläkin se oli erittäin suurella raaka-aineen arvostuksella valmistettua eli pystyimme ihan oikeasti maistamaan peuran. Samanlailla, sienet olivat helposti tunnistettavia olematta liian pitkälle prosessoituja. Annoskoosta huolimmatta, olimme jo aika täynnä, voi siis olla että mieli olisi halunnut lisää vaikka vatsalaukun kapasiteetti oli täynnä.
Jälkiruoka
Jälkiruokana oli vuorossa minttuisan omenainen kombo, josta löytyi thaibasilikan lisäksi kaffir limeä. Tyypillisesti aasialaiset vibat voivat olla riski veto, kun ne jakavat mielipiteitä mutta tavallaan annoksen maku oli saatu pidettyä siinä rajoissa ettei se ollut liian etninen vaan aika hienostunutkin. Poikkeuksena, kofeiinittomat tee vaihtoehdot oli loppu niin emme ottaneetkaan kuppia lämmintä loppuun vaan olimme valmiita kotiinlähtöön.
Näin kolmessa eri Porvoon ravintolassa käyneenä, on Porvoon taso pysynyt kovana. Hiljaisemman sesongin aikaan Porvoon muuttuu ehkä vieläkin tunnelmallisemmaksi, joten se on tavallaan aika erillainen kuin kesäinen Porvoo. Millä Sicapelle erottuu muusta tarjonnasta? Sanoisin tätä kokeellisen moderniksi elämykseksi. Kun tähän lisätään romattisuus ja retro taide, näkisin tämän erittäin hyvänä vaihtoehtona romanttiselle illalliselle.
Ensi kerralla ollaan jälleen pääkadun varressa, mutta missä, se selviää ensi kerralla, kiitos että luit!
