Yhteistyössä Viherpeukalot
Huh, kyllä nyt hellettä piisaa! Kasvimaalla ja takapihalla se on tarkoittanut jokapäiväistä kastelua, mutta kaikella vaivalla on näköjään palkkansa. Nyt heinäkuun puolessa välissä ehkä jo uskaltaa sanoa, että satoa tulee erittäin hyvin. Ruokavalio onkin viimeaikoina näyttänyt varsin kasvisvoittoiselta 🙂
Hehkutetaan nyt hetki, mitkä kaikki kasvit ovat tänä kesänä tuottaneet erityisesti satoa ja iloa!
[left]
Peruna
Aiempina vuosina olemme istuttaneet varhaisperunoista Timo-perunaa. Viime vuonna kokeilimme lisäksi kahta muuta myöhemmän sadon perunalajiketta, mutta niitä tuli lopulta niin paljon, että tänä vuonna täytyi istuttaa vähän maltillisemmin. Nyt meillä on kasvamassa Siikliä, joka on sekin todella hyvänmakuinen varhaisperuna. Ensimmäiset potut on jo maisteltu – voin ja tillin kanssa tietysti!
Porkkana ja palsternakka
Juureksista istutimme tänän vuonna porkkanaa ja palsternakkaa. Vaikka kaikkialla sanotaan, että porkkana on yksi helpoimmista kasvatettavista, on meillä mennyt koko sato mönkään kahtena edellisenä kesänä. Porkkanaa ei vain yksinkertaisesti tullut ollenkaan (paria pikkiriikkistä vänkyrää lukuunottamatta). Kasvimaan huolelliset parannustoimenpiteet ovat nyt selvästi auttaneet asiaan, sillä nyt porkkanaa on harvennettava koko ajan. Palsternakka on osoittautunut myös satoisaksi.
[/left]
[right]
[/right]
[left]
[/left]
[right]
Tomaatti ja chili
Viljelypalstan lisäksi olemme istuttaneet takapihalle ruukkuihin tomaattia ja chiliä. Tomaattien kanssa meillä ei ole aiemmin ollut kovinkaan hyvä tuuri. Joko on ollut niille liian kylmää ja sateista tai sitten olemme vain olleet liian optimistisia emmekä ole hankkineet kasvihuonetta. Saimme alkukesästä Viherpeukaloiden lähetyksen mukana kolme amppelitomaattia (Firecracker*) ja kolme erilaista chilipaprikaa (Calita Red F1*, Cheyenne* ja Medina*). Istutimme ne ruukkuihin takapihamme valoisimmalle ja suojaisimmalle reunalle ja nyt tomaateissa on jo pienet vihreät pallerot ja chilissä ihan kunnon hedelmät!
Kesäkurpitsa
Helleaallon iskettyä kesäkurpitsamme ovat ottaneet ihan uskomattoman kasvuspurtin. Alkukesästä yksi kylmempi yö pääsi palelluttamaan kesäkurpitsat niin, että niiden lehdet käpristyivät mustiksi korpuiksi. Peli ei onneksi ollut menetetty, sillä ne toipuivat ihmeellisen hyvin ja nyt tällä viikolla kesäkurpitsaa on ollut lautasella joka aterialla.
[/right]
[left]
Lehti- ja parsakaali
Lehtikaali on tähän mennessä osoittautunut yhdeksi helpoimmaksi hyötykasviksi. Se kasvaa vaatimattomammissakin oloissa ja pärjää pitkälle syksyyn. Parsakaalikin on yllättänyt satoisuudellaan. Molempia esikasvatimme sisällä ennen ulos istuttamista.
Parsa
Saimme Viherpeukaloilta myös viisi parsan (Gijnlim*) juurakkoa, jotka istutimme viljelypalstan reunalle. Mukana tulleiden kasvatusohjeiden mukaan, juurakot pitäisi istuttaa maahan mahdollisimman pian, jotta ne eivät pääse kuivumaan. Kun pitkään aikaan parsapenkissä ei näkynyt mitään kasvun merkkejä, ajattelimme jo, että emme onnistuneet pitämään niitä tarpeeksi kosteina ja ne ehtivät kuihtua (lähetys saapui juuri yhtenä niistä alkukesän helteisistä päivistä).
Mutta sitten, kun toivo oli melkein jo menetetty, alkoi maasta puskea siroja parsan versoja! Nyt ne ovat hujahtaneet jo komeaan metrin mittaan. Ensimmäiset pari vuotta parsaa ei kerätä, jotta juurakko vahvistuisi. Gijnlim-lajikkeen satoa voi alkaa kerätä jo seuraavana vuonna istutuksesta, joten aikaisintaan ensi vuonna pääsemme maistamaan oman maan parsoja.
[/left]
[right]
[/right]
[left]
[/left]
[right]
Viherpeukalot on nettikauppa, josta saa tilattua niin koriste- kuin hyötykasvejakin sekä puutarhatarvikkeita kotipuutarhaan. Kasvit toimitetaan aina silloin, kun niillä on paras istutusaika, eli esimerkiksi nyt tulevana syksynä istutettavat perennat, pensaat ja sipulikasvit toimitetaan syyskuussa. Meille autottomille kotiinkuljetus oli todella kätevä ratkaisu ja saatoimme aloittaa istutustoimet heti lähetyksen saavuttua.
Viherpeukaloiden sivuilla on myös todella kattava tietopankki erilaisten kasvien istutuksesta ja hoidosta. Kasvien mukana tulivat myös kasvatusohjeet, mutta istutushärdellissä multaisiksi menneitä papereita ei onneksi tarvitse säästää, sillä hoito-ohjeet löytää tarvittaessa myöhemminkin Viherpeukaloiden sivuilta.
Mitkä ovat tänä kesänä sinun satoisimmat hyötykasvit?
*Tomaatit, chilipaprikat ja parsat saatu yhteistyössä Viherpeukaloilta.
[/right]
[left]
[/left]
[right]
[/right]