Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Kotimaan ruokamatkailua | Satakunta

noormarkku satakunnan nähtävyys

Jo ennen blogini aloittamista ajattelin, että olisi ammatillisessa mielessä hyödyllistä, jos pääsisi useammin vierailemaan Suomalaisilla pientiloilla ja raaka-aineiden tai tuotteiden alkulähteillä. Joo, toki muutama visiitti oli ammattikoulun yhteydessä, mutta olen vakuuttunut, että alan ihmiset oppisivat paremmin käyttämään kotimaisia raaka-aineita, mikäli tiloilla käytäisiin aktiivisemmin. Sittemmin blogin perustamisen myötä ja sosiaalisen median kautta olen päässyt mukaan erilaisille reissuille tutustumaan Suomalaiseen tuotantoon.

Satakunnassa on hiukan vajaa 3000 viljelijää, joista 1400 kasvattaa erilaisia viljoja. Poiketen muista kunnista, Satakunnassa on huomattava määrä pieniä laatutuottajia, joiden tuotteisiin voi tyypillisesti törmärä ravintolassa tai esimerkiksi hyvin varustetuissa kaupoissa. Myös Suomen ainoa sokeri tehdas, joka on ollut toiminnassa jo 50 luvulta, sijaitsee Satakunnassa.

Tässä ensimmäisestä päivästä pieni video:

satakunnan paras gastropubi

Jos täällä tuotetaan laaja kirjo kaikkea hienoa, niin minkälaiselta näyttää satakuntalaisen asukkaan ruokapöydässä? Samoja ruokia aikalailla on, mutta raaka-aineiden on laatu mahdollisesti astetta parempi kuin PK-seudulla. Samoin kesän juhlapöytä voi muistuttaa jonkin verran joulupöytää, mikä on Satakunnassa ihan perinteistä.

Reissumme kesti kaksi päivää, ja yövyimme ehkä ainutlaatuisimmassa paikassa, jossa olen koskaan yöpynyt, Noormarkussa Ahlströmin Ruukin hotellissa. Ihmeellistä kyllä, alueen rakennukset ovat kuin 100 vuoden takaa ja kaikki näytti niin hyvin säilyneeltä. Kuulemani mukaan vanhojen rakennusten ilme saadaan pysymään hyvänä huolellisella kunnossapidolla. Myös Ahlströmin Ruukki oli erittäin ainutlaatuinen ja hotellikin kaunis. Ruukin ravintola Klubi oli vahvasti paikallisuuteen painottuva ja tietenkin niin kotimainen riista kuin kalakin löytyivät listalta. Ravintolan yhteydessä ei voi olla mainitsematta että Ahlströmin Ruukin hotellin aamupala oli myös yksi parhaimist hotellien aamiaiskokemuksistani.

Tässä video reissumme toisessa päivästä:

 

porin nähtävyydet

Pienpanimoiden luvattu kunta, kyllä vain. Satakunnassa on yli kymmenen pienpanimoa ja Pori onkin valittu Suomen panimopääkaupungiksi. Saimme maistella reissun aikana erilaisia pienpanimotuotteita, joista erityisesti mieleeni jäi sahti. En aiemmin tiennyt, että sahti onkin hiukan olutta paksumpaa ja sisältää vehnän proteiinia. Panimomestarin sanoin, tässä on leipä nesteen muodossa. Tuotteen yksi haaste on se, ettei se säily kovin hyvin ja kylmäsäilytys on ymmärtääkseni äärimmäisen tärkeää.

Reissun aikana emme ehtineet käymään Satakunnan suurimmassa kaupungissa, Porissa. Tästä johtuen voi olla, että pitää tehdä toinen visiitti itse Porissa. Mutta kun Porista on puhe, niin ei kai tätä reissua voisi olla ilman porilaista, jota saimme retkemme viimeisenä ateriana.

omena brulee fish and chips porissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?