Avovaimo on tykästynyt kasvimaitoihin ja erityisesti kauramaitoon, joten sitä löytyy meiltä jääkaapista lähes aina. Lempeän makuinen kauramaito on kieltämättä ihan kätevä smoothie- tai tuorepuurotyyppisissä jutuissa. Moni muukin on kehunut kauramaidon toimivan hyvin kahvimaitona.
Kaslinkin kauravälipalan lisäksi maistelin myös saman merkin kauramaitoa. Testailin kauramaidon ominaisuuksia tällä kertaa kuuman kaakaon joukossa. Kauramaidon maku sellaisenaan on aika makea ja juomana aika ohutta. Tämä on toisaalta hyvä juttu, jos sitä olisi tarkoitus nauttia sellaisenaan. Kuumentaessakin kauramaito käyttäytyi hyvin eikä eikä palanut kattilaan.
Hunaja on omasta mielestäni ehkäpä paras makeuttaja, mutta vegaani voi korvata hunajan vaikka vaahterasiirapilla. Voihan kaakaon tehdä ilman mitään makeutusta, jos ryhtyy oikein rohkeaksi 🙂
Kauramaitokaakao
Tarvitset:
5 dl kauramaitoa
3-4 rkl kaakaojauhetta
3-4 rkl hunajaa
Valmista näin:
Yhdistä kauramaito ja kaakaojauhe kattilassa. Kuumenna ja sekoita jatkuvasti.
Kun juoma hyöryää voimakkaasti, siirrä pois lämmöltä.
Lisää joukkoon hunaja ja sekoita hyvin.
Jos haluat kaakaoon vaahtoa, sekoita voimakkaasti laakeassa astiassa, niin maidosta tulee hiukan vaahtoa pintaa.
Kaada kuppiin ja nauti, tai ota vaikkapa termarissa mukaan pulkkamäkeen!
Katso alla myös video, jolla valmistan kyseisen kaakaon 🙂