Yhteistyössä Smokers Beer & BBQ
Viime kerralla oltiin Kivenlahdessa ja tällä kertaa olimme Leppävaarassa, tarkemmin ottaen Sellossa. Kyseinen ravintola valikoitui mukaan postaussarjaan siitä syystä, että ravintolassa valmistetaan ihka-aitoa BBQ:ta. Se siis tarkoittaa savustimessa matalassa lämmössä kypsentämistä, mistä johtuen ruoka saa huomattavasti syvemmän savuisen maun.
Reissumme alkoi tuttuun tapaan autolla ajaen lähelle Selloa, josta jatkoimme jalan kohti ostoskeskusta. Smokers sijaitsee juna-asemasta katsottuna vastakkaisella puolella, aivan leffateatterin kanssa samassa rakennuksessa.
Tällä säällä oli helppo tulkita, miksi terassit olivat niin täynnä ja sisällä puolestaan huomattavasti hiljaisempaa. Toisaalta, olimme käyneet heittelemässä frisbee golfia, joten sisällä istuminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta.
Aivan alkuun kysyttiin, mitä juotaisiin, ja kun kyseessä on eräänlainen gastropubi, niin valinnanvaraa oli. Annoin baarimestari Jesperille vapaat kädet ja hän lupasi tuoda pöytään oluita, jotka olisivat mahdollisimman erilaisia ja sopisivat ruuan seuraksi.
Alkuruuaksi tuli valkosipulileipää, jokirapu-cheviceä sekä vuohenjuustosalaatti. Näistä annoksista selkeästi raikkain oli jokirapuannos, jossa ei ollut ainakaan rapua säästelty. Muutkin alkuruuat olivat koollisesti aika runsaita, eli melkein jaettavan kokoisia. Alkuruokien kanssa tarjottiin myös olutmäskistä tehtyä leipää, joka oli oikeastaan todella hyvää ja myös uniikkia, en ole vastaavaan törmännyt kuin muutaman kerran.
Oluet paitsi kaadettiin ilman liiallista vaahtoa, mutta myös lämpötila oli mietitty optimaaliseksi. Kun mennään tasokkaihin oluihin, mielestäni niitäkin pitäisi kohdella kuin viinejä, koska ne toimivat esimerkiksi meille ruuan seurassa kokonaisuuden vahvistajana.
Pääruokien aika, eli burgeri, ribsit ja wingsit. Voi kuulostaaa arkiselta ja tylsältä, mutta kun päästiin kunnolla annoksiin kiinni, oli arki aika kaukana. Wingsit ja ribsit oli esimerkiksi tehty smokerissa, joten savuista makua oli juuri sopivasti. Pääruokien seurassa oli myös pöytämausteita, joihin lukeutui esimerkiksi savuinen habanerokastike. Se oli ainakin omaan makuuni varsin herkkua eikä liian makeaa, kuten usein on.
Burgeri oli ehdottomasti sieltä paremmasta päästä. Vaikka burgerilla oli korkeutta ja kokoa, sen pystyi silti syömään käsin. Bataattiranet eivät olleet mitkää pienet, mutta jälleen jaettavuus oli selkeä mahdollisuus. Isot pisteet annoimme myös siitä, että esimerkiksi ribseistä irtosi liha kauniisti muttei kuitenkaan mössöksi. Lisäkkeinä mielenkiintoinen mac&cheese tuotti pientä hymyä pöydässä, se oli nimittäin tarjolla pienessä vuuassa ketsupin kanssa. Tämä on lisäke, jota ei liian usein näe Suomessa, vaikka se olisi mieletöntä herkkua tuolla Atlantin toisella puolen.
Hyvä ateria ei tietenkään voi päättyä ilman pientä makeaa ja olikin jälkiruuan aika. Rocky road, banaani-brulée ja kirsikkapiirakka olivat valintamme. Itseasiassa, jokainen annos oli sen verran massiivinen, että jaettavaksikin olisi sopinut. Mikäs sen romanttisempaa kuin syödä kavereiden kanssa jaettuna rocky road kesäiltojen hämärtyessä 🙂
Summatakseni, odotuksiimme nähden ruokatuote oli selkeästi vahvoissa kantimissa. Smokersista ei lähdetä nälkäisenä, jos näin voisi yleistää. Paluumatkalla taisi joku todeta, että suorastaan sydäntälämmittävä olutvalikoima hyvällä hinta-laatusuhteella. Tähän ajatukseen voin hyvin yhtyä.
Alla video kyseisestä reisusta, saa katsoa 🙂