Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Bocuse d’Or karsintoja katsomassa

Tuossa viime viikolla järjestettiin arvostetun Bocuse d’Or kisan karsinnat Helsingin Fiskars Campuksella. Kisapaikka oli sikäli eksoottinen, että talo on tavallaan oppilaitos mutta myös moneen tapahtumaan taittuva kokonaisuus.

Tunnelma tilaisuudessa oli elävä, mutta lämpötila hillittömän korkea. Harmillista kyllä, paikan päällä näki aika huonosti, mitä keittöissä tehtiin, sillä yleisö joutui seisten katsomaan kisaa. Puhumattakaan tötteröistä päässä. Tilaisuutta juonsi hauska Risto Mikkola. Tässä hiukan kuvia tästä mittelystä

annoksia

Karsinnoissa valittiin Suomen edustaja kokkien maailmanmestaruuskisojen, eli Bocuse d’Orin kilpailukaudelle 2018-2019, ja voittajaksi suoriutui Ismo Sipeläinen Finnjävelistä. Karsintakilpailussa tehtävänä oli valmistaa reilussa viidessä tunnissa kala-annokset sekä liha-annokset, tietyt pakolliset raaka-aineet huomioiden, tuomareille maisteltavaksi. Oli kyllä hienoa olla paikalla näkemässä huippua osaamista. Tästä alkaa voittajan valmistautuminen kesäkuussa 2018 Torinossa pidettäviin Euroopan osakilpailuihin.

Kaikki tuomarit räpsivät kuvia annoksista, kenties jopa somettivat samalla 😀 Jos jotain pitäisi tapahtumassa tehdä viisaammin, seinällä olevalla screenillä olisin mielelläni nähnyt lähikuvia annoksista. Kokkien työskentelystä olisi ollut myös helpompi nähdä jotain, jos etummainen yleisö olisi istunut. Mahdollisesti tässäkin kisassa olisi hyvä, että sponsorit olisivat paikalla promoamassa tuotteitaan, se elävöittäisi tilaisuutta entisestään ja tuottaisi iloa itse yrityksille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?