Ruoka on ollut yksi suurimmista intohimoistani jo lapsuudesta lähtien. Kiinnostus ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan ajoi opiskelemaan kokkikouluun ja ammattikorkeakouluun, josta valmistuin restonomiksi vuonna 2015. Olen tehnyt töitä kokkina ja vuoromestarina ravintolakeittiössä yli kymmenen vuotta.
Edelleenkin hyvä ruoka innostaa ja kotikeittiössä tuleekin kokeiltua kaikenlaisia reseptejä ja raaka-aineita. Pääni on jatkuvasti täynnä ideoita ja visioita ruoasta ja reseptien kehittämisestä. Loppuvuodesta 2015 perustin Aitoa arkiruokaa -blogin paikaksi kaikille hyville ideoille ja parhaimmille resepteilleni. Tietysti takana oli myös ajatus siitä, että joku muukin saattaisi olla kiinnostunut samoista asioista ja ehkä saada inspiraatiota arkiruokaan blogistani. Muutaman vuoden aikana blogi on kasvanut osaksi leipätyötäni. Reseptien lisäksi jaan täällä vinkkejä hyödyllisiin keittiövälineisiin, kerron kokemuksiani ravintoloista ja matkustelusta kulinaristin silmin, sekä teen yhteistyötä inspiroivien brändien ja yritysten kanssa.
Ruokafilosofiani kulmakiviä ovat laadukkaat raaka-aineet, tinkimätön maku ja simppelit ohjeet. Ihan parillakin raaka-aineella voi valmistaa uskomattoman maukasta ruokaa, oli ruokavaliosi sitten mikä tahansa. Toivottavasti viihdyt blogissa ja löydät täältä inspiraatiota arkiruoanlaittoon!
Jos mieleesi heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, tavoitat minut sähköpostitse täältä:
alexander.arkiruokaa@gmail.com
Löydät minut myös somesta:
Facebook
Instagram
Youtube
LinkedIn