Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Näin syntyy vegaaninen kvinoakulho

Kvinoa on loistava raaka-aine. Trendikkyytensä ansiosta se on varmastikin jo tullut monille tutuksi. Parhaimmillaan kvinoa on ilmavaa, pehmeää ja kevyttä, ja sen maussa on kaunis pähkinäinen vivahde. Sen valmistukseen liittyy kuitenkin muutama mutka, jotka on hyvä huomioida, ellei halua kvinoastaan kitkerää velliä.

Kvinoan pinnassa oleva saponiini tekee kvinoasta kitkerää, ellei sitä huuhtele pois. Kvinoan voi huuhdella ennen keittämistä (tässä kannattaa olla mahdollisimman tiheä tai kankaalla vuorattu siivilä apuna, etteivät pikkuruiset jyvät karkaa viemäriin). Kvinoan voi huuhdella myös vasta keittämisen jälkeen, kunhan olet keittänyt sen hyvin runsaassa vedessä. Runsaassa vedessä keittäminen tekee kvinoasta myös ilmavampaa ja irtonaisempaa. Varo kuitenkin ylikeittämästä kvinoaa, jottei se mene mössöksi.

Tällä kertaa käytin kvinoaa värikkään kulhoruuan pohjana. Kvinoa sai kavereikseen rouskuvaa parsakaali-porkkanasalaattia sekä ryöpättyjä parsakaalin nuppuja ja avocadoa. Tiesitkö muuten, että myös parsakaalin varren voi hyödyntää? Kurkkaa videolta, miten hyödynnän koko parsakaalin ja ohjeen helppoon vegaaniseen kulhoruokaan!

Kvinoakulho

1 porkkana
1 parsakaali
2 rkl tahinia
1 tl sinappia
1 rkl taateliviinietikkaa
1 tl korianterijauhetta
ripaus suolaa
2 rkl mantelimaitoa
100 g kvinoaa
1 avocado
1 tl mustia seesaminsiemeniä
1 rkl Umeboshi-maustekastiketta

  1. Kuori ja leikkaa porkkana ohuiksi tikuiksi. Leikkaa parsakaalin nuput ja siirrä syrjään odottamaan. Kanttaa parsakaalin varren kuori pois ja leikkaa myös varresta ohuita tikkuja.
  2. Yhdistä kulhossa porkkana- ja parsakaalitikut sekä tahini, sinappi, taateliviinietikka, korianterijauhe, suola ja mantelimaito. Sekoita.
  3. Ryöppää parsakaalin nuput ja jäähdytä kylmän veden alla nopeasti.
  4. Keitä esihuuhdeltua kvinoaa noin 13 minuuttia ja huuhtele juoksevan kylmän veden alla huolellisesti.
  5. Asettele kvinoaa, parsakaali-porkkanasalaattia ja parsakaalin nuppuja kulhoon. Viimeistele avocadoviipaleilla, Umeboshi-kastikkeella ja seesaminsiemenillä.

Lähes kaikkia aineksia pitäisi löytyä hyvin varustetuista ruokakaupoista. Taateliviinietikka löytyi kaisaniemen Haulerista ja Umeboshi-maustekastike Ruohonjuuresta.

Tähteistä saa koottua myös helpon ja huolettoman työevään, joka ei vaadi uudelleen kuumennusta eikä sisällä helposti pilaantuvia aineita. Jos innostuit, käy tsekkaamassa myös aikaisempi postaukseni kulhoruuasta.

PS. Somessa törmää usein nimitykseen Buddha Bowl, kun puhutaan värikkäistä kasviskulhoista. Yritin selvittää, mistä moinen nimitys on saanut alkunsa. Monissa kiinalaisissa ravintoloissa löytyy Buddhas delight -niminen annos, joten ehkäpä se voisi olla alkuperä? Tai japanilainen Donburi? Mitään selvää vastausta ei löytynyt, mutta jos tiedät, mistä villitys on saanut alkunsa, laita kommenttia!

kvinoakulho

buddha bowl

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?