Päivät pitenevät jo hurjaa vauhtia. Myöhäisinä viikonloppuaamuina valoisuuden on jo huomannut, mutta tänään oli ensimmäinen arkiaamu, kun ovesta lähtiessä ei ollutkaan pilkkopimeää. Nämä kuvat ovat tosin viikonloppuaamulta, kun oli aikaa nautiskella kahvista ja aamupalasta kaikessa rauhassa.

Terveellinen aamupala?

Terveellinen ruoka merkitsee minulle ennen kaikkea laadukkaita raaka-aineita, hyviä makuja, vaihtelevia rakenteita, monipuolisuutta, värejä, nautintoa ja hyvää oloa. Kuten tästä voi päätellä, antaa filosofiani aika hyvin tilaa vaihtelulle. Se, miltä näkemykseni mukainen terveellinen ruoka kulloinkin käytännössä näyttää, vaihtelee tilanteen ja fiiliksen mukaan. Tällä kertaa terveellinen aamuateria näytti tältä: runsaasti kuituja, kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

aamupala

Vegaaninen vihreä tee-kookostuorepuuro

Tarvitset:
3dl vihreää teetä
2dl kookosmaitoa
3dl kaurahiutaleita
0,5dl chiasiemeniä
1 appelsiinin kuori
ripaus jauhettua tähtianista ja suolaa
pinnalle esim. päärynäviipaleita, pakastettuja punaisia viininmarjoja ja kuivattuja kukkia

Valmista näin:
Sekoita kaikki puuron ainekset ja anna turvota 30 minuuttia. Laita kulhoon ja koristele hyvällä omatunnolla.

terveellinen aamupala

Ruispaahtis muuntautui avokadoleiväksi ja sai päällisikseen maapähkinävoita, avokadoa, ituja ja paahdettuja auringonkukan siemeniä. Idut ovat erityisesti tähän vuodenaikaan hyvä lisä lautaselle, sillä ne sisältävät yllinkyllin ravinteita ja niitä voi kasvattaa hyvin kotioloissa. Kahvina oli tällä kertaa Löfbergsiä ja tykkään usein juoda kahvini tummana.

terveellinen aamupala

Minkälainen on sinun mielestäsi terveellinen aamupala?

avokadoleipä

Vastaa


Looking for Something?