Prässätty kesäburgeri
Olen lukuisia kertoja tehnyt hamppareita kotosalla. Varsinkin kesällä, yhdistettynä grillaukseen ja ulkona syömiseen, ovat burgerit parhautta. Kaasugrillimme mukana tuli hampurilaispihveille tarkoitettu pihviprässi. Saahan toki jauhelihapihvit muotoiltua helposti käsinkin, mutta tällä prässillä pihveistä tuli hyvin symmetriset ja hienon muotoiset. Kokeillessani prässiä heräsi päässäni idea testata sitä myös kasvispihvien muotoiluun, jolloin puristimesta voisi olla apua tiiviin rakenteen […]
Kastike broilerin koipireisistä ja pinaattiohra
Kävin kaverin kanssa pitkästä aikaa uimassa, ja sen jälkeen oli tietysti aika kova nälkä. En ole aikoihin tehnyt tänne blogiin reseptiä, jossa käyttäisin broileria (viimeisin taisi olla tämä savubroileri-sänkkäri vuoden takaa). Ehkä olisi korkea aika? Tykkään erityisesti broilerin koipireisistä, jotka ovat edullisia ja maukkaita ja vieläpä helppo valmistaa. Kanaviillokki lienee yksi suosikeistani. Tällä kertaa otan kuitenkin […]
muinainen kotiruoka – murukastike
Klassikoita on monenlaisia ja tällä kertaa ajatuksena on tehdä perinteinen jauhelihakastike jota kutsutaan myös murukastikkeeksi. Kastikkeen tarkkaa alkuperää en tiedä mutta useimmissa vanhan liiton paikoissa, jauhelihakastike on ollut perinteisesti kermainen ruskeakastike jossa on ollut joukossa paistettua jauhelihaa. Sittemmin tv:n ja muiden medioiden johdosta tomaattisempi jauhelihakastike on yleistynyt jota jotkin nimittää bologneseksi. Perinteinen murukastike on toisaalta […]
saunailta vol 3 – Nachopelti
Saunailta tarkoittaa napostelu ruokaa ja fiilistelyä. Näin kun käyn kavereilla, anna heidän taiteellisen silmän näkyä kuten tässä eli kaverini kuvasi kokkailun 😀 Juu, ei se editointi ollu helppoa mutta ainakin tässä aivan erillaiset lähtökohdat joten lopputulsokin on semmoinen. Päädyimme kauppareissulla ajatukseen nacho pellistä jossa olisi hiukan jauhelihaa joukossa. Meillä oli nimittäin aiemmalta kerralta hyvä kokemus […]
Entrecote ja helpot lisäkkeet
En ehkä ole se tyypillisin perjantai pihvin ostaja mutta satun vahingossa näkemään Jakomäen k-marketin tiskissä liiankin hyvin marmoroitunutta lihaa. Olin muuten näkemässä erästä kaveriani joten miksei välillä sitä pihviäkin vetäisi. Kun pihvit oli saatu matkaan piti keksiä lisäkkeitä, tätä varten minulla oli edelliseltä päivältä jääneitä perunoita mutta sen seuraksi sopisi enemmän kuin hyvin purjo sekä […]
Peura-wallenbergit ja kätevä lihamylly
Mausteiset Lihapullat | Parempaa Arkiruokaa
Lihapullat ovat yksi perinteisimmistä kotiruoista. Niitä onkin syöty monenlaisia, parhaat muistoni liittyvät ehkä mummolaan, jossa lihapullat olivat aina herkullisia. Muistan vielä kuinka paljon mummo kehui palvelutiskiltä ostettua naudanjauhelihaa sen laadun tähden. Sitten kokeilujen ja ammatillisen työn ohessa opin, että lihapulliakin on aikamonenlaisia, riippuen maasta ja kokista. Korppujauhoilla vai ilman? Ei ne ryynit pahasta ole, mutta […]
Sesongin parasta juuri nyt | Poropata
Kaupallisessa yhteistyössä: Poro reseptit Poro, tämä pohjoisen kasvatti ja etelän luksustuote, löytää yhä paremmin tietään tavallisiin kotitalouksiin. Monet syövät poroa vain laskettelulomilla Lapissa, vaikka olisihan tämän suomalaisen raaka-aineen hyvä olla pöydissä myös arkena, lokaatiosta riippumatta. Vasta myöhemmin kokin työurani aikana pääsin kunnolla kosketuksiin tuoreen poronlihan kanssa. Ymmärsin, kuinka erilainen liha on kyseessä. Lähes rasvaton ja erittäin […]
Spesiaalimpi viikonloppuruoka | Secretopasta
Vaikka lukuisat gourmettuotteet on tullut koluttua vuosien varrella, on ibericopossun liha jotain, mitä ei ihan helposti löydä. Iberico on siis porsas Iberian niemimaalta. Se syö ravinnokseen tammenterhoja ja sen tunnistaa mm. tummasta turkista. Lihana se on huomattavasti marmoroituneempaa kuin tavanomainen possu ja sen maussa on huomattavasti enemmän luonnetta. Sain alkuvuodesta käsiini ”salaista” leikkuuta eli secretoa, joka […]
Karitsaa Muurikalla | Syksyn grillaamista
Takapihaamme koristaa Opa Muurikan hieno kotakeittiö, jonka uudenkarheutta haluan päästä kuluttamaan. Syksy ei ole mikään tekosyy olla grillaamatta ja sain arjestani irroitettua illan, jolloin kokkailu pihalla oli mahdollinen. Miksi juuri karitsa? Itseasiassa, pakastimessani alkaa tila loppua, eikä karitsa ole koskaan muutenkaan huono vaihtoehto. Tässä samalla saan hyvää tuntumaa siitä, kuinka hyvä paistopinta muurikalla lihaan syntyy. […]