Helsinkiläistä lähiruokaa ja uunijäätelö

Vaikka suosinkin ruoassa itse valmistamista, on jäätelöä tehdessä melkeinpä pakko olla jäätelökone, jotta saadaan hyvä lopputulos. En tällä hetkellä omista jäätelökonetta, joten sen sijaan suosin jäätelöissä laadukkaita ja mielellään Suomessa käsityönä valmistettuja hyviä jäätelöitä. En pahastunut siis ollenkaan, kun sain yhteistyön merkeissä maisteluun 3 Kaverin Jäätelöä. Olen jostain lukenut, etteivät pääkaupunkiseudulla asuvat tunne lähiruokaa yhtä hyvin kuin muualla Suomessa. Jos…
View Post
Share:

Rosmariinipiirakka | kevään makuja

Hankin jo jonkin aikaa sitten ison ruukun rosmariinia ja olen käyttänyt sitä aikalailla kaikessa, paitsi makeassa ruoassa. Pitkästä aikaa teki kuitenkin mieli mantelipiirakkaa ja muistin, että olen jossakin matkustellessa maistanut makeaa, oliiviöljyllä ja rosmariinilla maustettua piirakkaa. Päätin siis kokeilla, mitä tästä yhdistelmästä syntyisi. Hyvänä sivuseikkana, kannattaa nyt hankkia se iso ruukku esimerkiksi rosmariinia ja antaa kasvaa valoisalla paikalla, vaikkapa keittiön…
View Post
Share:

Ranskalainen illallinen | Tarte tatin

Oli muuan viikonloppu ja tarkoituksena tehdä ranskalainen illallinen. Tarjolla oli, totta kai, teeman mukaiset alkuruoka, pääruoka, väijuustot ja jälkkäri. Aloitan kertoilun nyt vähän käänteisessä järjestyksessä, eli jälkiruoasta. Jälkiruoaksi valmistui Tatinin sisarten omenainen klassikkopiirakka, joka tunnetaan nimellä tarte tatin. Piirakka on melko helppo tehdä ja karamellisoituneiden omenoiden ansiosta siitä tulee syntisen hyvää. Tarte tatin ei kuitenkaan ole mitään ilman kunnon vaniljakastiketta,…
View Post
Share:

Suklaisa struudeli

Yhtenä päivänä ruokakaupassa silmäni osuivat filotaikinaan. Näin yleensäkin saan inspiraation ruoanlaittoon – minulla on käytettävissä jokin raaka-aine ja mietin, mitä hyvää siitä saisi tehtyä. Filotaikinasta ehkä jopa vähän innostuin, pyöräytin piirakkaa, baklavaa ja struudelia. Yleensä leivon taikinat itse, mutta filotaikina on niin työlästä, että säästän hermoja ja ostan sen valmiina. Valmiin filotaikinan löysin siis Kaisaniemen Haulerista. Struudeliin ei todellisuudessa tule…
View Post
Share:

Eväsrasia | Eksoottiset hedelmät

Nyt kun sesongissa on (ja on jo tovin ollut) erilaiset eksoottiset hedelmät, kannattaa niitä syödä mielin määrin. Otin töihin evääksi rasiallisen erikoisempia hedelmiä tuomaan hiukan puhtia muuten tylsään arkipäivään. Kun hedelmät ovat luonnostaan sesongissa, ovat ne silloin parhaimman makuisia ja jopa kohtuullisen hintaisia. Esimerkiksi sesongin ulkopuolella mangot voivat olla kilolta 6 tai 7 euroa, sesonkiaikaan huomattavasti vähemmän, puhumatta edes makuerosta.…
View Post
Share:

Looking for Something?