Omena-chiavanukas

Välillä tulee laitettua tuorepuurotkin hiukan kauniimmin esille. Kaunis esillepano, hyvä värit ja tietysti maku voivat piristää paljonkin päivää. Vaikka tuorepuurot ovat omiaan aamupaloiksi tai välipaloiksi, toimivat ne hyvin jälkiruokinakin. Esimerkiksi tähän paahdetulla omenalla höystettyyn reseptiin jos lisätään 4cl calvadosta ja uutetaan vanilijatanko kauramaitoon, niin jo kummasti alkaa luonnetta tulemaan esille. Uunissa paahdettavan omenan joukkoon voi ripotella kookos-siirappia tai hunajaa lisämakeudeksi,…
View Post
Share:

Chiapuuro ja annoona

Mielenkiinnon vuoksi päädyin nappaamaan kaupasta mukaani annoonan. Tämä trooppinen hedelmä on ainakin itselleni vielä aika tuntematon, muutaman kerran olen syönyt ja laittanut annoonasta ruokaa, mutta lähinnä pakastesoseesta tai kylmäpuristetusta mehusta. Tuore hedelmä on siis eri tarina ja annooniakin on erillaisia. Oka-annoona, joka tunnetaan myös nimellä graviola, on hiukan kookkaampi ja pinnasta piikkikäs verrattuna tähän tavalliseen annoonaan. Annoonan terveysvaikutuksista löytyy myös paljon artikkeleita ja mielipiteitä, näihin en tosin…
View Post
Share:

Sokeriton omenapiirakka

Kävelylenkillä huomasin jonkun jättäneen puutarhaporttinsa pieleen laatikon täynnä omenoita. Vieressä luki ”saa ottaa”. Oma omenapuu olisi aivan unelma, mutta valitettavasti takapihamme on sen verran pieni, ettei sinne puuta viitsi istuttaa. Siksi tämä tuntemattoman naapurin ystävällinen teko jakaa sadosta ylijääneitä omenoita halukkaille lämmitti kovasti mieltä. Varsinkin sen jälkeen, kun olin lukenut, kuinka suuria omenasatoja yritetään taklata dumppaamalla ylimääräiset metsään! Omenapiirakka on yksi suosikkijälkkäreistäni.…
View Post
Share:

Kesäinen persikkagranola

Persikat, aprikoosit ja nektariinit ovat nyt maukkaimmillaan. Sesongin innoittamana tein yksinkertaisen persikkagranolan, joka maistuu erityisesti kesäisillä aamu- ja välipaloilla. Tässä ohjeessa rouskuvat kaurahiutaleet ja siemenet, makeutta tuovat hedelmät ja pikkutippa hunajaa. Lisättyä sokeria tämä granola ei siis kaipaa. Ohjetta voi tietysti varioida mielensä mukaan, sekaan voi lisätä esimerkiksi rouhittuja pähkinöitä tai jotain muuta hedelmää. Kesäinen persikkagranola Kaurahiutaleita Pellavansiemenrouhetta Auringonkukan siemeniä…
View Post
Share:

Kiireetön brunssi kotona

Tällaiset kiireettömät ja aurinkoiset sunnuntaiaamut ovat jo luksusta itsessään. Siihen vielä päälle vähän tavallista runsaampi aamupalabrunssi oman kodin rauhassa ja päivä lähtee hyvin käyntiin! Takapihamme terassi on vielä hieman keskeneräinen, mutta heti kun vain saamme pihakalusteet paikoilleen, siirtyy sunnuntaiaamiainenkin varmasti ulos auringonpaisteeseen. Aamupalapöydässä tänään: kanamunaleipäset, hedelmiä ja jugurttia sekä pienet vihersmoothiekulhot kvinoagranolalla. Aurinkoista sunnuntaita kaikille!
View Post
Share:

Looking for Something?