Olo Garden | Poikkeuksellinen ravintola

Muutama viikko sitten olin käymässä Olo Gardenin järkkäämällä bloggaajien dinnerillä, jossa oli paitsi hyvä seura ja erinomaista ruokaa myös hyvät puitteet bolggaajakollegoiden kanssa minglailuun. Olo Gardenissa on tullut käytyä aikaisemminkin illallistamassa, mutta tällä kertaa talo tarjosi illan kokonaisuuden, joka koostui alku- ja pääruoasta ensin Olo Gardenin puolella ja sitten jälkiruoasta Olo Creative Kitchenin puolella.

Korttelin täydeltä ravintoloita

Olon kompleksihan koostuu kolmesta ravintolasta, itse Michelin tähdellä palkitusta Ravintola Olosta Pohjoisesplanadilla, astetta rennommasta Olo Gardenista Lampan talon katetulla sisäpihalla sekä keittiö-kabinetti Creative Kitchenistä Helenankadulla. Creative Kitchenissä olen aikaisemmin vain piipahtanut, mutta oli mukava päästä kunnolla tutustumaan tiloihin.

Olo Garden

Olo Garden

Olo Garden

Ruoka oli tunnetusti erinomaista. Viimeisen päälle hiottuja makukokonaisuuksia ja kauniita annoksia. Erityisesti kehuja pöydässämme annettiin pääruoka-annokselle siialle ja sen kanssa tarjotuille fritatuille kukkakaaleille. Harmi, etten itse kala-allergisena voinut maistaa tätä, mutta ei ollut omassa pääruoassanikaan moitteen sijaa.

Suussasulavat jälkiruokamme valmisti lapsuuden tuttu, Olo Gardenin keittiömestari Kim Mustonen, jota oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Ravintola-alan työ on niin aikaavievää, ettei siivilissä ole tullut törmättyä muutamaan vuoteen.

Kävimme viikkoa myöhemmin myös Olon open doors -tapahtumassa, jossa pääsi kurkistamaan Olon ja Olo Gardenin tiloihin ja maistelemaan viiden euron ruokalipukkeilla hyviä pikkupurtavia sekä laadukkaita viinejä ja oluita. Lisäksi saimme seurata ruokademoa ja olipa Olo Gardenissa järkätty halukkaille drinkkikoulukin. Hauska tilaisuus ja näitä kuulemma järjestetään säännöllisesti, joten suosittelen lämpimästi piipahtamaan seuraavassa tapahtumassa.

Vink Vink, Olo Creative Kitchenin klassikkomenu Matka on valittu vuoden 2017 Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi. Yksi syy lisää siis käydä piipahtamassa!

 

Olo Garden
Sijainti: Helenankatu 2
Hinta: menut 57€ 4rkl menu ja 75€ 6rkl menu

 

Share:

2 Comments

    • Alexander
      19.9.2017 / 16:49

      Kiitos kehuista 🙂
      Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa.

Vastaa