Kaupungin erillainen etninen | Ravintola Rulla

Vietnamilaiset kevätkääryleet sopivat hyvin kesään. Raikkaat ja tuoreet täytteet läpikuultavan riisipaperin sisään kääräistynä maistuvat kuumemmillakin keleillä. Tähän mennessä olen tehnyt vietnamilaisia rullia aina itse, mutta sitten kuulin Helsingissä sijaitsevasta Rullasta, joka on nimenomaan vietnamilaisiin kevätkääryleisiin erikoistunut ravintola.

Kotisivut: Rulla
Sijainti: Yrjönkatu 30 00100 Helsinki
Hinta: 10€  (4 rullaa, dipit ja salaatti)

rulla1

Suuntasimme Rullaan alkuviikosta aikeena maistella ravintolan kääryletarjontaa. Rulla sijaitsee aivan hotelli Tornin vieressä, joten sinne kävelee nopeasti kauppakeskus Forumista. Ulkoapäin Rullaa on vähän vaikea havaita. Samassa tilassa toimii ekologisia vaatteita myyvä Nudge, joten ohi kulkiessa ei välttämättä tajua tilassa olevan vaatekaupan lisäksi myös ravintola.

Itse ravintola on pieni ja viihtyisä, hauskasti sisustettu tila. Asiakaspaikkoja ei ole monta, mutta ruuhkaisimpaan lounasaikaan rullat saa napattua myös mukaan. Me ruokailimme ihan ikkunan vieressä ja siitä oli kiva katsella sadetta pakoon luikkivia ohikulkijoita. Ruokaa ei tarvinnut onneksi odotella, vaan rullat saapuivat pöytään nopeasti.

Annokseen kuului neljä rullaa, joista jokainen oli erillainen. Näiden seurana oli kahta erilaista kastiketta, soijapohjainen tai kalakastikepohjainen kastike sekä maapähkinävoipohjainen kastike kala-allergikolle. Kokonaisuuteen kuului myös kohtalaisen iso kulho salaattia.

Rullissa oli hyvät ja raikkaat maut, juuri sellaista, mitä haluaisin tarjota esimerkiksi kotona juhlissa. Lisäksi ne olivat todella kauniin näköisiä kirkkaine väreineen ja yrttitupsuineen. Salaatti puolestaan jäi kaipaamaan makuja, mutta ratkaisu löytyi, kun kippasin dippikastiketta salaattiin ja johan oli makuja runsain mitoin. Ateria oli aika passelin kokoinen, nälkä lähti. Vietnamilaisista kevätkääryleistä tulee yleensäkin kivan kylläinen muttei ähky olo. Ravintolassa on myös anniskeluoikeudet, eli täällä voi nauttia lasin tai kaksi keventävää aterian päälle.

rulla4

Rullien lisäksi ravintolassa oli melko vähän aasialaista henkeä, ehkä tietoinen valinta, mutta salaatissa aasialaiset maut ja raaka-aineet olisivat sopineet kokonaisuuteen paremmin. Ravintolassa ei ollut jälkiruokaa, mutta esimerkiksi hedelmätäytteinen rulla suklaadipillä tai vaikka maustetulla hunajalla voisi olla hauska idea. Vaikka mieleen tuleekin viilausideoita, oli ravintola silti hyvä kokemus ja erityisesti maukkaiden rullien takia kannattaa Rullassa käydä.

Kehitettävää

Rullien seurassa tarjottava salaatti voisi olla enemmän aasialaishenkinen ja teemaan sopivampi.
Ravintola näkyy todella vaisusti kadulta, joten sitä on hankala löytää, jos ei teidä, mitä etsii.

Kehuttavaa

Rullissa oli makua, rakenteita ja valinnanvaraa.
Rullia voi ostaa myös omiin juhliin tai vaikka puistoevääksi.
Pöydässämme erittäin rauhoittava tunnelma, henkilökuntakin oli todella ystävällistä.

rulla3

Share:

1 Comment

  1. Rok
    16.6.2017 / 18:25

    Plussaa myös eettisestä-painotuksesta!

Vastaa