Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Kanaa muurikassa

Kelit ne vain paranevat, mutta lomat on nyt omalta osaltani pidetty. Kesäloman viimeiset päivät vietin mökkeillen keski-Suomessa. Mukaan lähti reilu viisi litraa vadelmia ja mustikoita, joita oli metsä pullollaan. Tutut sieniapajat tuli myös putsattua kanttarelleistä ja lampaankäävistä, puhumattakaan tateista! Erityisesti punikki- ja herkkutatteja näytti putkahtelevan esiin sitä mukaa kun niitä keräsi. Veikkaanpa, että tänä syksynä saa sienikuivurimme laulaa, jos tattisato pysyy näin loistavana.

Kesään kuuluu ehdottomasti myös kokkailu ja syöminen ulkosalla lämpimistä säistä nauttien. Tänään vuorossa onkin helppo muurikkaresepti, joka sopii loistavasti mökkiolosuhteisiin ja tuo kivaa vaihtelua tavalliselle grillaamiselle.

aitoaarkiruokaa_muurikkakana_1

Kana ja kasvislisäke paistuvat meheviksi yhdellä ja samalla muurikkapannulla ja vaativat vain vähän valmisteluja.

Mehevä muurikkakana (3-4:lle)

3 paksua broilerinrintafilettä
1 keskikokoinen kukkakaali
1 maissi
1 kevätsipuli varsineen
öljyä paistamiseen
mausteita maun mukaan, esimerkiksi suolaa, pippuria ja yrttejä.

  1. Aloita marinoimalla broilerinfileet oman maun mukaan mieluiten edellisenä päivänä. Voit nostaa broilerit pois kylmästä hyvissä ajoin ennen paistamista.
  2. Leikkaa kukkakaali ja sipuli ohuiksi siivuiksi ja leikkaa maissista tähkät irti.
  3. Kuumenna muurikka kuumaksi ja kaada hiukan öljyä. Paista broilerinfileitä molemmin puolin noin 3 minuuttia, minkä jälkeen nosta fileet folioonkääreen sisään. Anna broilerinfileiden hautua folion sisällä noin 10 minuuttia.
  4. Lisää sitten muurikkaan vihannekset ja jatka paistamista.
  5. Kun kukkakaali on hiukan pehmennyt lisää mausteet ja ruoka on valmista!

aitoaarkiruokaa_muurikkakana_2

PS. Kaupan valmismarinadien sijaan voit helposti marinoida kanan itse. Kanan voi maustaa melkeinpä millä tahansa mausteseoksella, öljyllä, sitrushedelmien mehulla tai vaikkapa yrteillä. Voit tehdä mausteseoksen itse esimerkiksi seuraavilla yhdistelmillä:

paprikajauhetta, juustokuminaa, timjamia ja chipotle jauhetta (noin 1 rkl kutakin)

tai

1rkl sitruunan kuorta, 2rkl erilaisia kuivayrttejä, 1/2 rkl himalajan vuorisuolaa ja 1tl valkosipulijauhetta.

Nyt menen kuitenkin nauttimaan kauniista kesäillasta, vielä kun aurinkoa riittää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?