Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Näin kypsennät helmikananrinnan

Viime viikolla saapui harvinaista herkkua, sain nimittäin pakastelähetyksellä ranskalaista helmikanaa. Kaikki alkoi siitä, kun kävin tutustumassa tanskalaisen Europoultryn tuotteisiin.

Helmikanaa kasvaa luonnonvaraisena Afrikassa, Intiassa ja Ranskassa. Helmikanan nimi tulee sen sulkapeitteen vaaleista pilkuista. Tavalliseen broileriin verrattuna helmikana on hiukan riistaisamman makuinen ja liha on lievästi punertavampaa. Kypsennyksessä ei ole juuri eroja, mutta helmikana ei kuivu ihan niin helposti.

Helmikanaa saa mm. Stockmannin Herkusta ja tukusta. Sitä myydään yleensä pakastettuna, useimmiten rintafilettä siipiluulla ja nahalla, eli supremena.

Viime aikoina olen myös innostunut tekemään itse tuoretta pastaa (joku saattoikin bongata instassani videon pastan valmistuksesta). Tällä kertaa valmistin tomaattista tuorepastaa helmikanan seuraksi. Lisäkkeiksi eksyi myös ruusukaali-porkkanasalaattia ja kevyesti aasialais-vivahteinen kaali-paprikasalaatti.

Helmikananrinnan kypsennys

1 helmikananrinta siivellä
suolaa ja pippuria
öljyä tai kirkastettua voita

  1. Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
  2. Mausta helmikananrinta kauttaaltaan suolalla ja pippurilla. Kuumenna valurautapannu liedellä kuumaksi, lisää pannulle rasva ja aloita kanan paistaminen ensin nahkapuolelta, koska se ottaa tovin paistua kauniiksi ja rapeaksi. Paista nahkapuolta n. 3 minuuuttia ja lihapuolta n. 2 min.
  3. Siirrä kana pannulta 160 asteiseen uuniin ja jatka kypsennystä noin 15 minuuttia. Jos käytät mittaria, riittää 65 astetta sisälämpötilaksi. Laita kananrinta vetäytymään hetkeksi folioon, jolloin sen lämpötila kohoaa vielä muutaman asteen. (Jos haluaa valmistaa täysin riskittömästi siipikarjaa, suosittelee Evira sisälämpötilaksi 75 astetta.) Monissa hienoissa ravintoloissa jätetään helmikanan ja maissikanan rinta likimain päälle 60-asteiseksi, jotta se pysyy mahdollisimman mehukkaana.

Tuorepastasta lisäke

100g spagettia tuoreena
1rkl tomaattipyrettä
2rkl oliiviöljyä
12 halkaistua miniluumutomaattia
suolaa

  1. Laita kattilallinen vettä kiehumaan, lisää runsaasti suolaa ja keitä pastaa niin, että se on aavistuksen raaka sisältä, eli noin 2-3 minuuttia.
  2. Kuumenna pannulla tomaattipyrettä oliiviöljyssä ja lisää joukkoon pasta, sekä myös hiukan pastan keitilientä. Sekoittele pastaa pannussa, lisää tomaatin puolikkaat ja lisää keitinlientä, mikäli pasta on imenyt kaiken nesteen.
  3. Tarjoile pasta mahdollisimman nopeasti pannulla viimeistelyn jälkeen.

Ruusukaali-porkkana salaatti

10 ruusukaalia
2 violettia porkkanaa
1/2 sitruunan mehu
2rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria, kuivattua rakuunaa

  1. Kuori porkkana ja pieni peukalon kärjen kokoisiksi paloiksi. Irrota ruusukaalin lehdet erilleen.
  2. Ryöppää suolatussa vedessä porkkanoita ja ruuskaaleja noin 30 sekuntia ja jäähdytä kylmässä juoksevassa vedessä.
  3. Yhdistä loput ainekset ja kaada vihannesten päälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?