Jakkihedelmä

Arkeen on mahtunut kiireitä, mutta siitä huolimatta olen ehtinyt tutkia uusia makuja. Olen joskus lapsena maistanut jakkihedelmää, mutta maku oli jo päässyt unohtumaan. Löysin Itäkeskuksen Thai Orchid -kaupasta pakastettua kypsää jakkihedelmää, joten pitihän sitä taas päästä maistamaan. Tuoksu muistutti hiukan käynyttä hunajamelonia, mutta maku ei onneksi ollut huono. Hedelmä selvästi kaipasi rinnalleen rasvaisuutta ja rakennetta, joten lisäkkeeksi päätyi erilaisia siemeniä,…
Author:
View Post
Share:

Sunnuntaijuttuja

Hyvää ystävänpäivää! Täällä sunnuntai on kulunut rauhallisesti hyvästä ruoasta ja rennosta oloilusta nauttien. Ajattelin pikaisesti vinkata, että arkisistakin ruoista voi tehdä helposti edustuskelpoisia, esimerkiksi vaihtamalla tutut raaka-aineet tuntemattomampiin tai leikittelemällä uusilla mauilla. Kerman sijaan voi kokeilla vaikkapa mascarponea tai helposti sulavaa juustoa. Rypsiöljyn voi taas vaihteeksi korvata oliiviöljyllä tai eksoottisemmalla seesamöljyllä. Klassinen juustopasta paprikalla, rucolalla ja parmesaanilla. Mozzarellan sijaan kastikkeeseen…
Author:
View Post
Share:

Väriä kaamoksen keskelle

Aamupala on useilla se päivän suunnitelluin/hartain asia. Meilläkin aamupalaa odotetaan jo illalla nukkumaan mennessä ja se monesti onkin jo jääkaapissa valmiina odottamassa. Tuttu tuorepuuro jaksaa hymyilyttää joka aamu, mutta välillä sitäkin on kiva vaihdella ja virkistää erilaisilla jutuilla. Joskus pelkästään kahvi- tai teelaadun vaihtaminen uuteen ja tuntemattomampaan voi piristää. Tällä hetkellä sesongissa on kuitenkin monet eksoottiset hedelmät, joita voi löytää hyvillä…
Author:
View Post
Share:

Pitovinkit

Olemme hiljattain muuttaneet uuteen asuntoon, ja siksi meillä onkin pidetty viimeaikoina paljon illanistujaisia tuparihengessä. Vaikka tuttuja ja kavereita onkin kiva saada kylään, voi tarjoilujen laittaminen olla välillä tosi stressaavaa. Sitä kun haluaisi kattaa pöytään jotain sellaista, mikä maistuu kaikille. Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.  Mitä aiot tarjota ja kuinka monelle? Mistä raaka-aineita saa? Vaativatko tarjoilut…
Author:
View Post
Share:

Thursday tips – arkiruokaniksejä

Tervehdys täältä Alexin keittiöstä! Kuten blogini aikaisemmista postauksista on voinut päätellä, syön paljon kasvisruokaa. En kuitenkaan ole täyspäiväinen kasvissyöjä, vaan silloin kun tekee mieli lihaa, syön lihaa. Pääasiassa teen kasvisvoittoista ruokaa siksi, että siitä tulee energinen ja virkeä olo pitkäksi aikaa, ja se sopii kukkarollenikin paremmin. Nyt tammikuussa moni tuntuu vaihtaneen (ainakin hetkellisesti) kasvisruokaan. Jos kaipaat ideoita maistuvaan ja monipuoliseen…
Author:
View Post
Share: