Hurmaava mansikkatäytekakku

Kesäisten jälkiruokien klassikko, mansikkatäytekakku, on juhlaherkkujen varma suosikki. Tämä kaunis ja raikas täytekakku sopii valmistuijaisjuhliin, juhannukseen, synttärijuhliin tai vaikkapa hääkakuksi. Ohje saattaa näyttää pitkältä, mutta on itseasiassa varsin helppo toteuttaa. Tässä reseptissä on kaikki, pohja, täytteet ja kuorrute tehty itse. Jos et erityisesti syty klassisesta mansikkakakusta, antaa perusrepseti tilaa myös luovuudelle. Kakkua voi halutessaan varioida muillakin marjoilla, ja tehdä mansikkahillon…
Author:
View Post
Share:

Kesän maku purkissa | Säilötyt sitruunat

Sitruuna on yksi keittiön vakioraaka-aineista. Tavanomaisuudestaan huolimatta, sillä on monta käyttötarkoitusta ja -mahdollisuutta. Sitruunasta voidaan puristaa mehu, raastaa kuori tai käyttää se aivan kokonaan, esimerkiksi säilöttynä. Säilötyistä sitruunoista on kaikki sitruunan osat käytettävissä, eikä mitään mene hukkaan. Tein alunperin ihan kokeilumielessä säilöttyjä sitruunoita jotain etnistä ruokaa varten, mutta sitten tykästyin makuun niin valtavasti, että olen tehnyt niitä muihinkin ruokiin. Hyvä puoli…
Author:
View Post
Share:

Vegaaninen jäätelö | miten olisi ananas ja kookos?

Vegaanisten tuotteiden keskeinen kilpailu jatkuu kiivaasti. Vegaanisten jäätelöiden maailmassa oli alkuun nice cream eli jäädytetystä banaanista porattu massa. Sitten tuli kookosmaidosta ja hunajasta tehdyt versiot ja vähitellen teolliset valmistajat huomasivat markkinaraon. Koska suosin lähiruokaa ja utelaisuudessa halusin kokeilla vegaanisia jäätelöitä, otin kokeiluun 3 Kaverin ananas-kookosjäätelön. Yksinäänkin jäätelö on todella hyvää, mutta kun tuoretta ananasta löytyi tarjouksesta, niin miksei tekisi yhdistellen…
Author:
View Post
Share:

Klassinen ranskalainen sipulikeitto

Sipulikeitto on keittojen klassikko. Harmillisen usein olen vain syönyt todella vaisun makuista sipulikeittoa, ihan hintavissakin ravintoloissa. Mielestäni yksinkertainen sipulikeitto onnistuu hyvin, kun käytetään tarpeeksi sipulia ja sitä paistellaan riittävän kauan kasaan. Sipulina käytän keitossa yleensä keltasipulia eli yksinkertaisinta ja edullisinta sipulia. On toki myös ohjeita, joissa käytetään vain shalottisipulia, mutta kokemukseni mukaan keltasipuli toimii mainiosti. Valkoviiniä? Voi kyllä, sipulikeitto tarvitsee…
Author:
View Post
Share:

Baklava | Rapeaa, makeaa ja hyvin säilyvää

Monesti täytyy mietittiä, mikä jälkiruoka säilyisi hyvin tarjoilukelpoisena esimerkiksi muutaman päivän. Keksejä tulee tehtyjä säilyvyyssyistä aika usein, mutta baklavaa ei ole tullut aikoihin tehtyä. Siispä tätä Lähi-idästä kotoisin olevaa jälkiruokaa piti tehdä.  Toinen hyvä syy oli se, että kaapissa oli valmista filotaikinaa viikon takaa, kun tein struudelia. Baklava on yksinkertaisuudessaan ohuita taikinalevyjä kerroksittain, pähkinämurua ja siirappia. Kreikkalainen baklava voi tosin…
Author:
View Post
Share:

Looking for Something?