Pfistermuehle Kun näet vanhassa kaupungissa rakennuksen, jonka seinät on kokonaan vehreän köynnöskasvin peittämät, olet tullut perille. Pfistermuehlen tunnelmallinen terassi ja keskeinen sijainti houkuttelevat paljon turisteja, mutta ruoalle kannattaa antaa silti mahdollisuus. Menu on vähän tavallista tyyriimpi, mutta ruoka on myös laadukasta ja erittäin maukasta. Söin a la carte listalta kanipataa, joka oli kuulemma hyvin perinteistä etelä-saksalaista tyyliä. Prinz Myskhin Kun…
Viimeinen matkakohteemme kesäreissullamme Saksassa oli München. Junamatka Frankfurtista kesti jälleen vain muutaman tunnin ja jossakin Stuttgartin ja Ulmin välissä maisemat muuttuivat aivan huikaseviksi, kun juna kiemurteli metsäisten kukkuloiden rinteillä. Maisemat olivat siis ainakin paljon paremmat, kuin lentokoneesta käsin katsottuna. Eteläisessä Saksassa sijaitseva München on Baijerin osavaltion pääkaupunki. Se on myös Saksan kolmanneksi suurin kaupunki ja taloudellisesti heti Frankfurtin jälkeen merkittävin. Baijer…
Jo ennen blogini aloittamista ajattelin, että olisi ammatillisessa mielessä hyödyllistä, jos pääsisi useammin vierailemaan Suomalaisilla pientiloilla ja raaka-aineiden tai tuotteiden alkulähteillä. Joo, toki muutama visiitti oli ammattikoulun yhteydessä, mutta olen vakuuttunut, että alan ihmiset oppisivat paremmin käyttämään kotimaisia raaka-aineita, mikäli tiloilla käytäisiin aktiivisemmin. Sittemmin blogin perustamisen myötä ja sosiaalisen median kautta olen päässyt mukaan erilaisille reissuille tutustumaan Suomalaiseen tuotantoon. Satakunnassa…
Yhteistyössä: The German National Tourist Board Cafe Laumer Skippasimme kerran hotelliaamiaisen ja talsimme sen sijaan muutaman suosituksen saattelemana Cafe Laumeriin (Bockenheimer Landstraße 67). Tämä kauniissa huvilatyylisessä talossa sijaitseva kahvila on täynnä tunnelmaa. Viihtyisimmät pöydät ovat ulkona kahvilan terassilla tai sisäpihalla, jossa saattoi melkein unohtaa olevansa pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Sisällä kahvilassa puolestaan on tiski täynnä kakkuja ja leivoksia. Me otimme kerrosvadilla aamiaiskokonaisuuden, josta…
Yhteistyössä: The German National Tourist Board Hampurista matkamme jatkui Frankfurt am Mainiin. Otimme heti aamutuimaan junan, jolla kesti vaihdon kanssa Hampurista Frankfurtiin noin 3-4 tuntia. Junaverkosto Saksassa on todella kattava ja koimme, että junalla Saksan sisällä matkustaminen oli helppoa. Junalla matkaavan kannattaa ladata kännykkään DB Navigator -niminen appi, jolla voi seurata oman junan saapumis- ja lähtöaikaa sekä tarkistaa laiturin, välipysäkit ja muut…