Kun on kyse matkailusta, on myös ruualla oma osuutensa – ainakin tällaisen ruokaharrastajan tapauksessa. Poikkeuksena moniin muihin reissuihin, oli meillä matkaoppaana kreetalainen kulinaristi. Tästä johtuen en vain lymyillyt ruokailusalissa vaan pikemminkin hikoilin keittiössä. Harmittaa, kun kokkitakki jäi kotiin! Mutta kuvata silti kuitenkin pystyin 🙂 Koska tällä jutulla on hiukan kokoa, aloitetaan saaren parhaasta kalaravintolasta, Argentinasta. Vaikka nimi viittaa etelä-amerikaan ja…
Kaupallinen yhteistyö: Terra Creta Opin jo Stockmannilla työskennellessäni, että tuotantoa pitää omin silmin myös nähdä, jotta ymmärtää, miten tuote on todellisuudessa valmistettu. Tällä ajatuksella lähdinkin Kreetan reissuun eli tutustumaan oliiviöljyn valmistukseen. Perusasioista liikkeelle, eli mikä on oliiviöljyn perusraaka-aine? Tietenkin oliivi, ja kun kyse on Kreetan saaresta, on oliivilajike nimeltään Koroneiki. Suurin osa Kreetalla viljellyistä oliiveista on Koroneiki-lajiketta, ja se on erityisen…
Yhteistyössä: Terra Creta Ei ole varmaankaan jäänyt huomaamatta, että käytän ruoanlaitossa paljon oliiviöljyä. Käytössäni on ollut jo pitkään yhteistyön merkeissä laadukas kreetalainen Terra Cretan oliiviöljy. Olin jo pitkään haaveillut siitä, että pääsisin ihan paikan päälle katsomaan, kuinka oliiviöljyn valmistus oikein tapahtuu ja viime viikolla tämä unelmani toteutui. Pääsin nimittäin Terra Cretan mukana Kreetan saarelle tutustumaan uuden sadon oliiviöljyn valmistukseen, puusta…
Yhteistyössä: Visit Kouvola Elimäeltä pyyhälsimme vielä samana viikonloppuna Lappeenrantaan. Jo 28 vuotta järjestetyt Maaseutumarkkinat Lappeenrannan Kauppatorilla keräsivät paikalle vilkkaasti väkeä. Kaupan oli mm. paikallisten tuottajien vihanneksia, leivonnaisia, savukalaa ja makkaraa, kukkia sekä kädentaitotuotteita. Markkinat kestivät aamukymmenestä kolmeen saakka iltapäivällä, mutta jo paljon ennen sitä osa kojuista oli melkein loppuunmyyty – paikalle kannattaa siis suunnata hyvissä ajoin. Tungokseenkin kannattaa varautua, sain nimittäin…
yhteistyössä: Visit kouvola Elimäellä riittää siis nähtävää koko päiväksi ja Lähiruokamessujen aikaan olisi riittänyt useammaksikin. Omalla autolla hujauttaa Elimäelle ihan puolessatoista tunnissa ja on varmastikin kätevin liikkumisvaihtoehto. Me pärjäsimme tosin tällä kertaa hyvin julkisilla, esimerkiksi Onnibussi pysähtyy Neste K Alppiruusun vieressä, josta on kävelymatka Puukoulun pihaan. Messujen aikaan myös Kouvolasta oli järjestetty bussikuljetuksia messualueelle. Tässä vielä pieni tunnelma video, itse…