Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Bruchetta – oikeasti helppo alkuruoka

Yli vuosikymmen sitten työskentelin Italialaisessa ravintolassa, jossa tapahtui ensikohtaamiseni tämän leipäannoksen kanssa. Ensimmäisenä työaamunani tunnin työskentelyn jälkeen tarjoilijat laittoivat hiukan expressoa, jossa oli huumaavan paljon kofeiinia. Nälkäisenä ei kukaan jaksa tehdä töitä, joten laitoin paahtumaan vähän edellisen päivän leipää. Vanhempi kokki laittoi  kysymättä paahdettujen leipien päälle reilun lusikallisen tomaatti concasea eli yksinkertaisesti tomaattikuutioita oliiviöljyllä, valkosipulilla ynnä muulla höystettynä. Tykästyin kovasti bruchettaan jo ensipuraisusta, ja nautin suuresti ravintolan joka-aamuisesta bruchetta-traditiosta.

bruchetta
Bruchettalla viitataan paahdettuun edellispäivän leipään, ja mitä siihen päälle tuleekaan, muodostaa sitten nimen tarkemmin. Esimerkiksi Bruchetta con caprese olisi tomaatti, mozzarella, basilika päällysteinen.

Silloin vuosia sitten bruchetta syntyi ciabattasta. Tällä kertaa minulta löytyi kuitenkin muutama päivä sitten leipomaani ruispaahtista, joka ei ollut yhtään hullumpaa bruchettaan.

bruchetta

bruchetta

Bruchetta ja tomaatti concassea

Tarvitset:
6 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
1 pieni makeasipuli
3-4rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Valmista näin:
Tee pieni viilto tomaatin pintaan, laita kiehuvaan veteen n. 10 sekuntiksi ja nosta sitten jääkylmään veteen. Kuori tomaateista kuori, halkaise ja koverra siemenet pois. Leikkaa tomaatit, sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi ja laita kulhoon loppujen aineksien kera ja sekoita.

Kokoamiseen:
4 viipaletta edellisen pävän leipää
1/2 pnt basilikaa
valkosipulia, oliiviöljyä

Hiero leipäviipaleiden pintaan valkosipulia ja oliiviöljyä, paahda leivät kuivalla pannulla rapeiksi, nostele niiden päälle tomaatti concassea ja koristele basilikalla.

Lisää makua saa leikkaamalla basilikaa tomaattiseoksen sekaan, mutta silloin basilika aika pian tummuu eikä tähän vuodenaikaan ei saa
niin hyvää basilikaa kuin ehkä tavanomaisesti käytettäisiin. Tyyppillisesti bruchettat koristellaan vielä tummalla balsamicosiirapilla, mutta mielestäni se on kyllä aika vanhanaikaista.

bruchetta

Tämä bruchetta on tietysti vegaanista, ja resepti on helposti varioitavissa omaan makuun sopivaksi. Tomaattien sisukset, jotka kaavitaan pois, voit käyttää vinegreteissä tai ruokaisissa salaateissa.

Mitkä ovat sinun bruchettasi päälliset?

0 vastausta

  1. Kiitos hyvästä Bruchetta-ohjeesta!
    Ohjeessa olevassa lauseessa: ”Yli vuosikymmen sitten työskentelin Italialaisessa ravintolassa, …” Italialaisessa ravintolassa -linkki ei aukea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?