Kukkakaaliriisi ja pähkinäpesto

Joskus joku on tullut kysymään, miten valmistetaan kukkakaaliriisiä. Hommahan on ihan todella helppoa, joten ehkäpä on aika laittaa tänne blogiin ohjetta. Kukkakaaliriisi on siis murustettua kukkakaalia, jolla muuten kuin ulkonäkönsä puolesta ole mitään tekemistä riisin kanssa. Se sopii kuitenkin erinomaisesti ruokaisan salaatin pohjaksi tai hyväksi lisäkkeeksi esimerkiksi kasvispihville. Tämän lisukkeen voi maustaa kuin normaalinkin riisin, esimerkiksi rasvoilla, mausteilla tai vaikka…
Author:
View Post
Share:

Kokit kävivät syömässä | Finnjävel

Ravintoloiden bucket-listallani on jo lähes vuodenpäivät keikkunut Finnjävel, Tommi Tuomisen ja Henri Alénin massiivinen projekti. Suomalaisen, jokseenkin mystisen ruokakulttuurin perinteitä, oma pienmeijeri, suomalaista designia, ravintolan arkeen syventyvä televisio-ohjelma, kirja – ja elinaikaa ravintolalle on annettu vain kaksi vuotta. Koitti muuan maanantai-ilta, jolloin vihdoin pääsin tyydyttämään uteliaisuuteni, seuranani kollega Teemu ja kokkikonkari Juha. Tarkoituksenamme oli arvioida Finnjävel-kokemus rehellisesti, korkeiden odotusten ja hinnan vuoksi. Etelärannassa vanhan Haviksen tiloissa…
Author:
View Post
Share:

Perinneherkku mannavanukas

Mannavanukas on herkku, jota olen syönyt viimeksi varmaankin lapsena. Muut vanukkaat ja panacotta-tyyliset jälkkärit ovat syrjäyttäneet mannavanukkaan, vaikka se hyvää onkin. Mannasuurimopakettia käsissäni pyöritellessä totesin, että nyt on kyllä korkea aika tehdä taas vanhan ajan klassikkoherkkua. Käytännössä manna on vehnänydinsuurimoita, joista on erotettu kuiduista suurin osa. Manna, kuskus ja bulgur ovat kaikki vehnän ydintä eri muodoissa. Vanukkaiden valmistuksessa kananmunan keltuaisella saadaan paksumpi…
Author:
View Post
Share:

Kokki kävi syömässä | Gastro Cafe Kallio

Sunnuntai-iltapäivä tuli taas vietettyä hyvän ruuan äärellä. Eräs keittiöveteraani suositteli ravintolaa, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, Gastro Cafe Kalliota. Eihän siinä muu auttanut, kuin lähteä testaamaan. Ja pakko myöntää, että kehut suurella sydämellä valmistetusta ruuasta pitivät kyllä paikkansa. Fleminginkadulla sijaitseva Gastro Cafe Kallio on pieni, kahden leipuri-kokin vetämä ravintola. Arkisin se on auki illalla ja viikonloppuisin tarjolla on aamiaista ja Sunday Roast…
Author:
View Post
Share:

Rahkapiirakka | Keväisiä makuja

Kevät lähestyy kohisten. Leipomuspuolella se tarkoittaa sitä, että on aika siirtyä astetta raikkaampiin herkkuihin. Rahkapiirakka on yksi suosikkini keväisistä makeista leipomuksista. Se on lisäksi todella helppo pyöräyttää vierastarjottavaksi muutamasta yksinkertaisesta raaka-aineesta. Täytettäkin voi varioida oman maun mukaan. Tällä kertaa maustoin rahkapiirakan klassisesti sitruunalla, mutta tokihan piirakkaan sopisi myös lime, appelsiini tai happamat marjat. Olen kokeillut piirakassa rahkan sijaan myös kermaviiliä…
Author:
View Post
Share:

Looking for Something?